— Nyt minä tiedän varmasti, sanoi Krag päättäväisesti, se on merkinanto.
— Ja merkki annetaan konttorista.
— Insinööri Stenerin yksityiskonttorista, oikaisi Krag. — Minä tunnen rakennuksen hyvin, olen käyttänyt ajan tarkoin viimeisinä kahtenakymmenenäneljänä tuntina.
— Mutta silloinhan merkinantajan täytyy olla insinööri Stener itse. —
Kukaan muu ei missään tapauksessa voi päästä hänen konttoriinsa.
Krag pudisti monta kertaa miettiväisesti päätänsä, ja luutnantti
Rosenkrantz kuuli hänen mutisevan:
— Ihmeellistä, peräti ihmeellistä.
Musta olento aitauksen ääressä seisoi pitkän aikaa aivan liikkumatta ja tuijotti ikkunaan. Hän odotti jotakin. Vihdoinkin molemmat vaanijat kuulivat hänen antavan merkin, terävän ja kimakan vihellyksen. Heti tulet sammuivat ylhäällä, ja sitten koko suuressa tehdasrakennuksessa vallitsi pimeys.
— Hyvä on, kuiskasi Krag, että olemme seisoneet aivan hiljaa. Tuo mies on näet viisaampi kuin olin ajatellutkaan. Hän on koko ajan seisonut ja kuunnellut, onko ketään vaanijaa lähistössä. Nyt hän vihdoinkin on vastannut merkinantoon.
Kun ystävykset olivat päässeet uhkaavan tehtaan mustassa varjossa aivan sen lähelle, pysähtyi Krag äkkiä. Hän oli nähnyt jotakin.
Hän oli nähnyt, että jokin esine heitettiin aidan yli ja että kameleontti meni aitauksen luokse ja tarttui siihen.