He odottivat pari minuuttia, mutta köysiportaat jäivät riippumaan.
Krag nykäisi niitä, ensin varovasti, sitten kovemmin, — ne olivat kiinnitetyt aitauksen toiselle puolelle.
— Nyt saamme olla levolliset, sanoi Krag tyytyväisenä, hän aikoo palata samaa tietä.
— Jäänkö minä tänne, kysyi luutnantti, vai tulenko mukaan?
— Voitte tulla mukaan, sanoi Asbjörn Krag. — On parempi, että meitä on kaksi tällaisessa asemassa. Sisäpuolella on vähintään kaksi, eikä ainakaan toisen kanssa ole leikkimistä.
Ikäänkuin tehtaassa käyminen öisin olisi kaikkein tavallisin asia, kapusi Krag köysiportaita ylös. Mutta mitä korkeammalle hän tuli, sitä alemmaksi hän painoi päänsä. Tultuaan aivan ylös hän kohotti äkkiä päänsä ja yläruumiinsa aitauksen reunan yli ja vetäytyi nopeasti takaisin. Tämä oli viisas varokeino. Yleensä Krag oli hyvin varovainen, silloinkin kun se ei ollut tarpeen. Ja tällä kertaa se näytti aivan tarpeettomalta, sillä mitään ei ollut huomattavissa.
Sekä aitauksen yli kiivennyt että hänen sisäpuolella oleva toverinsa olivat jo kadonneet ja luultavasti kaukana. Kun myöskin luutnantti Rosenkrantz oli tullut onnellisesti ja vahtien huomiota herättämättä toiselle puolelle — vartijain levollinen puhelu ja hitaitten askelten ääni kuului lähistöltä — veti Krag aivan levollisena alas köysiportaat.
— Vangittuna, mutisi hän, vangittuna kuin hiiri loukkuun.
Hän kietoi köysiportaat kääröksi ja heitti ne erääseen nurkkaan tehdasrakennuksen viereen. Sitten hän seisoi hetkisen ja odotti tuijottaen ikkunoihin. Pian lepattava tuli näkyi jälleen insinööri Stenerin yksityiskonttorin ikkunassa. Krag nyökäytti päätään tyytyväisenä.
Hän viittasi siihen suuntaan, mistä vahtien äänet kuuluivat.