— Yöllä viikko sitten.
— Ja viimeksi?
— Se oli viime yönä kello kaksi. Minä tulin rautatieasemalta. Kulkiessani ikkunoiden ohi näen kuutamossa aaveen, joka kulkee halki ensimäisen kerroksen ison salin. Se käy hitaasti ovelta ovelle.
— Aivan äänetikö?
— Niin. Se katseli ympärilleen aivan hiljaa, mutta minä en kuullut mitään askelten ääntä.
— Sitten menit sisään.
— Menin. Minulla on avaimet. Minä avasin ensiksi suuren oven ja astuin sisään niin hiljaa, kuin minulla olisi ollut varas kiinniotettavana. Sen jälkeen lukitsin ison salin oven. Mutta minä en nähnyt sisällä ketään. En elävää sielua! Saattaako pastori sitä ymmärtää?
— Mutta siellä on toinen ovi?
— On kyllä, mutta se oli lukossa. Eikä avaimia ole kenelläkään muulla kuin minulla.
— Entä ikkunat, Hans Kristian?