"Siitä voitte itse nähdä", virkkoi hän. "Prinssikin on eronnut teistä. Varmemmaksi vakuudeksi tahdon vielä kerran huomauttaa teitä siitä, että olemme mahtavan kuninkaan suojeluksessa. Me olemme täällä hänen toimestaan. Paperimme osoittavat sen. Vangitseminen ainoastaan häpäisisi teitä itseänne."
"Paperit, jotka teillä ovat", sanoi Krag, "ovat varmaankin annetut herroille Bleibille ja Wilkensille."
"Niin, ne ovat nimemme."
Asbjörn Krag katsoi Leo Carstenia.
"En tiedä, mikä lihavan toverinne nimi on", sanoi hän, "mutta teidän nimenne kaikessa tapauksessa on kokonaan toinen kuin miksi sen sanotte."
Näin sanoen hän riisti vale-itävaltalaisen päästä peruukin.
"Leo Carsten!" huudahti hän. "Ettekö nyt näe, ettette olekaan kokonaan voittanut peliä? Mitä vielä, kas niin, olkaa nyt hypistelemättä revolverianne. Jos ammutte, ampuvat salapoliisit teidät silmänräpäyksessä kuin koiran. Ei, rakas Leo Carsten, kuinka suuri kansainvälinen rikoksellinen lienettekin, esiinnyitte te aivan liian rennosti Kristianiassa."
Tuo niin äkkiä paljastettu Leo Carsten tuli kalpeaksi kuin ruumis. Hän nojautui raskaasti tuolinselkämykseen.
"Joskin sihteeri Wilkens on kuninkaallisen suojeluksen alainen, niin ei kuitenkaan suurrikollinen Leo Carsten. Ettehän voine luulla, että hallitsijalla olisi sellaisia tuttavuuksia. — Teillä on nyt kaksi vaihtoehtoa: joko heti luovuttaa kirjeet ja kamera — tai myöskin heti joutua vangituksi. Ja tiedätte itse, mikä teitä silloin odottaa. Saatte puolen minuutin miettimisajan."
"Kuinka paljon olette saanut hänen majesteetiltaan?" kysyi prinssi.