"Herra Bleib antoi minun ymmärtää, että hän oli intohimoinen bassoviulun soittaja ja että hänen täytyi harjoittaa sitä tunnin verta joka päivä. Minä saisin määrätä, milloin katsoin ajan sopivimmaksi.
"Koetin turhaan selittää hänelle, että niin hyvin bassoviulun soittaminen kuin torven puhaltaminen häiritsisi muita vieraita, mutta silloin hän alkoi taas puhua muuttamisesta.
"Miltei olin taipuvainen antamaan noiden kiusallisten vieraiden mennä menojaan, mutta samalla ajattelin, että jos on sanonut A:n, pitää myöskin sanoa B.
"Sitäpaitsi katosivat kaikki epäilykset, kun itävaltalainen selitti, että hän mielellään maksoi huoneista kaksinkertaisen vuokran.
"Sen lisäksi tuli, että tänä aikana ei ollut juuri paljon vieraita. Minä määräsin siis, että he saisivat pitää soitannolliset harjoituksensa puoli kahden ja puoli kolmen välillä päivällä. Tuona aikana olisi soittaminen vähimmin haitallista.
"Nyt ovat molemmat herrat pitäneet soittoharjoituksiaan koko viikon. Aluksi se ei tuntunut niinkään pahalta, mutta nyt olen väsynyt soittoon. Se on miltei sietämätöntä. Sen lisäksi ovat hotellin muut vieraat alkaneet valittaa…"
"Mutta eikö tuo melu keskiviikkona loppunut?" kysyi Asbjörn Krag.
"Silloinhan näitte bassoviulun viimeksi?"
"Kaukana siitä. Olenhan jo sanonut, että itävaltalaisilla oli mukanaan kaksi bassoviulua. Keskiviikkoiltana näin, että sihteeri, herra Wilkens tuli huoneestaan raahaten bassoviulua."
"Raahaten?"
"Niin, raahaten. En ole milloinkaan luullut että bassoviulu voisi olla niin raskas. Hän meni kadulle se mukanaan. Puoli tuntia myöhemmin hän tuli taas kotiin ja silloin ei hänellä ollut viulua.