"Onhan olemassa avaimenreikä", sanoi hän.
"Kyllä", vastasi ovenvartija, "olenkin tutkinut avaimenreikää, mutta tuloksetta. Osoittautui näet, että itävaltalaiset ovat tukkineet avaimenreiän. — Kun havaitsin sen, päätin kääntyä teidän puoleenne, herra salapoliisi. Suljetut avaimenreiät ovat aina epäilyttäviä. Sitäpaitsi on itävaltalaisten esiintyminen ylipäänsä tuntunut minusta kummalliselta. Heillä ei näytä olevan mitään asioimistoimia, eivätkä he välitä kaupungin tai sen ympäristöjen katselemisesta. Näyttää miltei siltä, kuin he olisivat matkustaneet aina Wienistä asti tänne saakka suututtaakseen hotelli Europan ovenvartijaa bassoviulullaan ja torvellaan…"
"Se on aivan käsittämätöntä…"
"No entä lasku?" kysyi Krag. "Miten mahtaa olla sen maksamisen laita?"
"Sitähän minäkin pelkäsin alussa, mutta siinä suhteessa ei ole mitään hätää. Kun tänään esitettiin lasku koko viikolta, maksoi herra Bleib heti välittämättä edes katsoa oliko se oikea. Sitäpaitsi antoi hän laskun tuojalle runsaasti juomarahoja. Mutta päätin joka tapauksessa etsiä teidät, herra Krag, ja varoittaa teitä, mutta en odottanut tapaavani sihteerin bassoviulua täällä — ja lisäksi tuollaisessa kunnossa."
"Sen voin aivan hyvin ymmärtää. Kiitän teitä antamistanne tiedoista. Menkää nyt takaisin hotelliin, niin tulen perästä tutkiakseni tilannetta lähemmin."
Ovenvartija meni ovelle.
"Mutta eräs asia täytyy teidän luvata minulle", sanoi Krag.
"Ja se on?"
"Ette saa kenellekään ilmaista mitään huomioistanne, joita olette tehnyt itävaltalaisista. Ja ennen kaikkea: älkää antako näiden tietää, että teillä on epäluuloja heitä kohtaan."