Asbjörn Krag meni toiseen kerrokseen ja pysähtyi numero 21:n oven kohdalle. Hänen täytyi tunnustaa, ettei itävaltalaisen torvensoitto läheltä kuulunut niin hirveältä. Hän osasi joka tapauksessa soittaa.
Niin pian kuin torvisoolo oli tauonnut, aloitti bassoviulu esityksensä.
Sen ääni kuului jylhemmältä.
Melu, minkä nämä molemmat soittokoneet saivat aikaan, oli sangen vahva.
Asbjörn Krag kumartui ovea kohti ja kuunteli, saadakseen selville
kuuluisiko mahdollisesti jotain muuta ääntä kuin tuo hirveä musiikki.
Hän seisoi ja kuunteli kauan.
Sen jälkeen hän tarttui ovenvartijaa käsivarteen ja seurasi häntä hänen huoneeseensa.
"Kuulkaahan nyt", lausui hän, "asuuko ketään noiden sukkelain soittoniekkain huoneen vieressä?"
"Ei, ei vielä!"
"Silloin on kenties viereinen huone tilattu? Onko sen numero 23?"
"Ei", vastasi ovenvartija, "tilattu on se pieni, kaunis huoneisto, jonka vastapäätä itävaltalaisten huoneet ovat."
"Vai niin! Kokonainen huoneisto! Kuinka monta huonetta siinä on?"
"Kolme huonetta, salonki ja kaksi makuuhuonetta. Salonki on keskellä."