"Pieni naisanarkisti siis", virkkoi Harald Brede innostuneena, "sehän kuulostaa aivan suurenmoiselta."
Salapoliisipäällikkö pani asiapaperit ja valokuvan pöydälle ja jätti konttorin samalla lausuen, ettei tuntenut ketään muuta, jolle hän turvallisemmin voisi uskoa tämän arkaluontoisen tehtävän.
Valokuva esitti nuorta, erittäin kaunista naista, jolla oli suuret, uneksivat silmät.
"Hänhän näyttää enkeliltä eikä rikolliselta", sanoi Harald Brede.
"Miltei kaikki naisanarkistit ovat kauniita", vastasi Asbjörn Krag, "heissä on jotakin mielikuvituksellisen haaveellista. — No niin", jatkoi hän, "kunnes kaunis Rosa saapuu, voimme ottaa urakallemme herrat bassoviulunsoittajat."
Hän otti hattunsa.
"Kello kolmelta tulee juna", sanoi hän virkaveljelleen, "tahtoisitko varmuuden vuoksi mennä rautatieasemalle siltä varalta, että tuo nainen tulisi, jolla aikaa minä tarkastan hiukan hotellia ja käyn tervehtimässä ystävääni ovenvartijaa."
Harald Brede suostui ehdotukseen, ja Asbjörn Krag lähti.
Kun hän tuli ovenvartijan huoneeseen, kuuli hän ihmeekseen äkkiä kaukaista parkumista jostakin hotellin ylemmistä kerroksista. Se kuulosti ikäänkuin lapsen kirkunalta.
"Eikö nyt tuollaisesta voi joutua epätoivoon", sanoi ovenvartija ja ravisti alakuloisena päätään. "Se on sihteeri, joka harjoittelee torvellaan."