Krag, salapoliisi."
Harald Brede nyökkäsi.
"Se on kenties varminta", sanoi hän.
Asbjörn Krag kutsui sitä salapoliisia, joka oli puettu vahtimestariksi, ja sanoi:
"Minulla on sähkösanoma, joka on lähetettävä. Onko joku meidän miehistämme ulkopuolella?"
"Kyllä, eräs siviilipukuinen salapoliisi istuu ovenvartijan huoneessa."
"No, jättäkää hänelle tämä sähkösanoma. Se on lähetettävä pikasähkösanomana. Älkää antako kenenkään nähdä sitä."
"Luonnollisesti en."
Vahtimestari riensi pois sähkösanoma mukanaan. Salapoliisit ottivat kahvia ja jäivät istumaan, jos mahdollista, tehdäkseen lisää huomioita.
Itävaltalaiset puhelivat innokkaasti hiljaisella äänellä. Neiti Rosa ja hänen veljensä olivat nyt lopettaneet päivällisensä ja poistuivat ruokasalista. He näyttivät niin tyyniltä ja varmoilta, että salapoliiseja ihmetytti. Mutta nyt oli heidät, kiitos vahtimestarin vakoilun, todistettu osallisiksi suunniteltuun salaliittoon. Muussa tapauksessa he olisivat epäilleet sitä, että tämä nuori kaunis nainen viattomine hymyineen todellakin hautoi niin hirvittäviä aikeita.