"Molemmat itävaltalaiset tirkistivät kummastellen minua, ja lihavalta herralta pääsi huudahdus: 'Johan nyt! Sehän on merkillistä.'
"'Niinkö arvelette?' kysyin. 'Mitä merkillistä siinä on?' 'Ei mitään, minä vain ajattelin jotakin', vastasi hän. 'Mistä he viimeksi saapuivat?' kysyi Leo Carsten. 'Kristianiasta aamujunassa. He ovat asuneet hotelli Europassa.'
"'Vai niin, silloin täytyy heidän olla niitä', kuulin Leo Carstenin mutisevan. Sitten hän kysäisi:
"'Tiedättekö heidän nimensä?'
"'Kyllä, sillä he ovat jo kirjoittaneet nimensä matkustajakirjaan.'
"'Tuokaa kirja tänne', huusi hän kärsimättömästi. Annoin hänelle kirjan, mihin müncheniläinen herra oli kirjoittanut omansa ja sisarensa nimen.
"Leo Carsten luki ja ojensi kirjan senjälkeen merkitsevin liikkein vastapäätä istuvalle toverilleen.
"Senjälkeen he kysyivät minulta, tiesinkö, missä herrasväki nyt oli. Sanoin, että he olivat ulkona kävelemässä. Molemmat miehet katsoivat toisiinsa. 'Luuletko sinä?' kysyi toinen. 'Menisimmekö?' vastasi toinen.
"Ja äkkiä molemmat nousivat ja ottivat hattunsa. Carsten pyysi minut luokseen ja kysyi: 'Miten kauan siitä on, kun he lähtivät hotellista?' 'Kaksikymmentä minuuttia, luulisin.' 'Kulkivatko he nopeasti?'
"'Mitä vielä — tavallisessa kävelytahdissa. Ei näyttänyt siltä, kuin heillä olisi ollut kiire.'