Asbjörn Krag istui nyt ovenvartijan huoneessa ja odotti.
Brenner-sisarusten huoneista ei kuulunut mitään. Olisi melkein voinut luulla, että he jo olivat menneet levolle. Sitten hiljeni vähitellen hotellin käytävissä. Mutta etempänä olevasta kahvilasta kuuli Asbjörn Krag kaukaista hillittyä erilaisten äänten melua, hälinää ja soittoa. Oli alettu soittaa Baijerin kansallislaulua, ja yleisö lauloi mukana. Kaupungissa vallitsi juhlatunnelma.
Kello puoli kymmenen kulki eräs korkeakauluksiseen, isoruutuiseen viittaan puettu olento ovenvartijan huoneen ohi. Se oli herra Brenner. Hänellä oli hoikka keppi kädessä, johon hän nojautui. Hän ontui hiukan toista jalkaansa. Oli selvää, että revolverin kuulan tekemä haava vaivasi häntä.
Asbjörn Krag oli riisunut päältään tarjoilijan takin ja pysäytti hänet sanoen:
"Anteeksi, herra, mutta ettekö ole herra Brenner?"
Baijerilainen katsoi hämmästyneenä häneen. "Kyllä. Mitä tahdotte?"
"Minä tahtoisin mielelläni puhua sisarenne kanssa", sanoi Asbjörn Krag, "olen poliisi."
Herra Brenner pelästyi suuresti, kun hän kuuli poliisia mainittavan — seikka, jonka Asbjörn Krag heti huomasi.
"Eikö teistäkin ole hiukan liian myöhäistä häiritä nyt neitiä?" sanoi hän. "Enkö minä voi palvella teitä?"
"Asia koskee hyökkäystä Kuninkaan näköalapaikalla."