Asbjörn Krag pukeutui tarjoilijaksi, ja kun noin kello kahdeksan aikaan itävaltalaisten huoneesta soitettiin, meni hän sinne sisään.
Hän jäi seisomaan ovelle, missä oli pimeintä, ja kysyi mitä herrat halusivat.
He tilasivat whiskyä.
Taaskin kummastutti Asbjörn Kragia heidän harvinainen tyyneytensä. Heidän huoneensa oli täynnä sikarin savua. Pöydällä oli heillä joukko muistiinpanoja ja papereita. Kun Asbjörn Krag tuli sisälle, istui vanhempi nappaillen kuten ennenkin bassoviulua ja Leo Carsten sormieli torvea.
"Tahdotteko olla ystävällinen ja kysyä ovenvartijalta", sanoi lihava herra, "emmekö me pian saa aloittaa uudelleen soitannollisia harjoituksiamme?"
"Kyllä", vastasi Asbjörn Krag, "sen minä teen."
"Kuinka kauan tulee tuo nuori herrasväki asumaan hotellissa?"
"Sitä en tiedä."
Tämä vastaus oli tietoinen valhe, sillä neiti Brenner oli juuri ilmoittanut ovenvartijalle matkustavansa seuraavana päivänä.
Krag oli erityisesti kiinnittänyt huomiota neliskulmaiseen, tummaan laatikkoon, joka oli pöydällä. Hän ei ymmärtänyt, mihin sitä käytettiin. Oliko se mahdollisesti joku kansainvälisten rikollisten kehuttuja helvetinkoneita? Samalla hän tarjosi whiskyn. Tämä oli ainoa tilaus, minkä itävaltalaiset illan kuluessa tekivät.