"Hänhän ei ontunut! Hänhän ei ontunut! Hänhän oli reipas kuin reippain voimistelija!"
Hänen päänsä meni pyörälle. Mitä saattoi kaikki tämä merkitä? Kuinka uskalsi tuo anarkisti myöhään illalla mennä linnaan? Miksi hän ei ontunut? Kenties oli hyökkäys Kuninkaan näköalapaikalla vain teeskenneltyä? Teeskenneltyä! Krag raapi päätään. Mutta minkä vuoksi… minkä vuoksi? Joka tapauksessa saattoi sillä tavoin selittää sen seikan, ettei Brenner tahtonut ilmaista ryöstöhistoriaa poliisille. Oliko se teeskenneltyä, sen seikan hän pian ottaisi selville.
Kragin täytyikin myöntää itselleen, että koko ryöstöjuttu tuntui hyvin seikkailumaiselta ja uskomattomalta. Jo niissä selityksissä, joita hänen oli onnistunut viekoitella herra Brenneriltä, oli silminnähtäviä ristiriitaisuuksia. Mutta mitä hyödytti sitten lainkaan sepustaa jotakin tuollaista?
Silloin tuli hotellin ovenvartija ja herätti hänet mietteistään.
"Kuulkaahan nyt", kuiskasi hän loistavin silmin, "enkö minä ole ollut kunnon mies?"
"Kuinka sitten? Oletteko tehnyt joitakin uusia havaintoja?"
"En, mutta voin päästää teidät itävaltalaisten huoneisiin."
"Sen kyllä uskon. Olen itse ollut siellä tarjoilijana, mutta se ei ole minua vähääkään hyödyttänyt."
"Mutta minä järjestän asiat niin, että te saatte olla siellä näkymättömänä."
"No, sitä sopii kuulla. Kuinka olette ajatellut sen järjestää?"