"Te tiedätte, että itävaltalaisilla on hallussaan huoneet numero 21 ja 22?"
"Kyllä."
"Tällä kertaa he oleskelevat huoneessa numero 21, siinä, jonka seinän takana on neiti Brennerin huoneisto. Toiseen huoneeseen voin päästää teidät. Ovi on avoinna. Sieltä voitte kuulla, mitä itävaltalaiset puhuvat."
"Erinomaista! Menkäämme heti sinne sisälle!"
Ovenvartija seurasi Asbjörn Kragia siihen huoneeseen, missä tämä itse oli asunut viime yön. Siitä johti ovi numeroon 22. Tämä ovi oli tähän saakka ollut lukittuna. Avain oli itävaltalaisten huoneessa. Mutta nyt oli ovenvartijan onnistunut saada oven raolleen.
Jo Asbjörn Kragin huoneesta he voivat kuulla itävaltalaisten puhelua.
Salapoliisi voi selvästi erottaa Leo Carstenin terävän äänen.
"Olkaa varovainen, olkaa varovainen", kuiskasi ovenvartija, "jos he saavat kuulla teidän olevan täällä, on sekä teidän että minun loppuni lähellä."
"Menkää pois", vastasi Krag, "ja sallikaa minun jäädä yksin heidän kanssaan."
Ovenvartija hiipi pois äänettömästi kuin kissa. Kristianialainen salapoliisi oli nyt sisällä itävaltalaisten toisessa huoneessa. Hän puristi revolveriaan suonenvedontapaisesti. Myöskin toiseen huoneeseen vievä ovi oli raollaan. Sieltä tulvehti kirkas valo. Asbjörn Krag hiipi hiljaa aina oven rakoselle asti. Hän saattoi selvästi nähdä molemmat itävaltalaiset. He seisoivat sen seinän vieressä, joka erotti heidän huoneensa Rosa Brennerin huoneesta. Iso vaatekaappi oli työnnetty sivulle. Siitä kohden, missä tämä kaappi oli seissyt, oli suuri kappale seinää sahattu pois. Ainoastaan seinäpaperi Rosa Brennerin huoneessa peitti aukon.
"Niinpä ainakin yhteen seikkaan nähden olin oikeassa", tuumi Asbjörn Krag ojentautuen samalla eteenpäin ja kuunnellen. "Roistot ovat repineet seinän. Mutta mitähän kummaa heillä oikeastaan on tekeillä?"