Molemmat itävaltalaiset kävelivät varpaisillaan edestakaisin huoneessa, innokkaasti puuhaten jotakin. He olivat luultavasti aivan äskettäin siirtäneet kaapin, sillä he alkoivat nyt puhella kuiskaamalla peläten että Rosa ja hänen veljensä kuulisivat.
Mutta Asbjörn Kragin onnistui kuitenkin kuulla yhtä ja toista siitä mitä he sanoivat. Leo Carsten oli selvästi heistä toimeliaampi. Asbjörn Krag kuuli hänen kuiskaavan:
"Parissa minuutissa on kaikki selvänä. Onko sinulla tulitikkuja?"
"Kyllä", vastasi toinen tulitikkulaatikkoa helistellen.
Carsten otti sen mustan laatikon, minkä Asbjörn Krag aikaisemmin oli huomannut, ja asetti sen seinässä olevaan aukkoon.
"Nyt laukaisemme", kuiskasi hän, "ajattelehan miten säälittäviltä he näyttävät siellä sisällä…"
Asbjörn Krag vapisi jännityksestä. Mitä tehdä? Jos laatikko sisälsi helvetinkoneen, olisi siitä, että hän hyökkäisi itävaltalaisten kimppuun, vähän hyötyä. He saisivat sen kuitenkin räjähtämään heittämällä sen suoraan tapetin lävitse. Mutta jotakin täytyi hänen tehdä. Ja se salamannopeasti. Hän piti parhaimpana varoittaa molempia nuoria ihmisiä siitä vaarasta, joka uhkasi heitä.
Hän juoksi sen tähden takaisin samaa tietä kuin oli tullut, riensi Rosa
Brennerin ovelle ja hyökkäsi sisään.
Revolveria piti hän valmiina kädessään, mutta samassa silmänräpäyksessä kun hän astui huoneeseen, putosi se kilahtaen lattialle. Niin suuresti hämmästyi hän sitä näkyä, mikä häntä kohtasi.
Tuolla — vastapäätä häntä, istui müncheniläinen kaunotar komeassa iltapuvussa. Ja polvillaan hänen edessään, pää neidin sylissä — oli hänen kuninkaallinen korkeutensa, prinssi.