— Tahtoisin mielelläni tietää teidän oikeat nimenne.
Espanjalainen menetti hetkeksi malttinsa. Mutta sitten hän remahti äänekkääseen nauruun, pudisti päätään ja meni nauraen ovesta ulos.
Asbjörn Krag saattoi heitä ulos asti. Hänkin hymyili. Kun molemmat ulkomaalaiset istuivat vaunussa ja olivat lähtemäisillään tiehensä, kumartui senaattori Kragin puoleen ja kuiskasi:
— Teilläpä on tavaton halu sekaantua minun yksityisasioihini. Sitä teidän ei pitäisi tehdä.
— Kuinka niin?
— Se voi käydä teille kalliiksi, vastasi mustatukkainen espanjalainen.
Odottamatta mitä Asbjörn Kragilla olisi ollut siihen sanottavaa, hän väänsi ohjausratasta ja pani automobiilin liikkeelle.
Asbjörn Krag palasi konttoriin. Siellä hän kokosi tarkoin automobiilin kumirenkaista raaputtamansa kuran. Hän hienonsi sen hyppysissään ja tarkasteli sitä mikroskoopilla. Kun tutkimus ei näyttänyt tyydyttävän häntä, nouti hän tulenkestävästä holvista suuren, pitkulaisen laatikon. Sen hän avasi. Laatikko oli jaettu moniin pikku lokeroihin, kussakin laskulevy ja lasi päällä. Useimmat lokerot olivat täynnä soraa, hiekkaa ja savea. Laseihin oli liimattu erilaisia nimilippuja, kuten "Gretsen", "Holmenkollen", "Sagene" j.n.e. Ei mikään näyte muistuttanut Asbjörn Kragin äskeistä löytöä. Hän kaatoi senvuoksi tämän uuden maanäytteen erääseen tyhjään lokeroon ja kirjoitti paperilipulle, jonka liisteröi lasilevylle: Senaattorin automobiilinpyörä. Sen tehtyään hän pani laatikon takaisin tulenkestävään holviin.
Sitten hän sytytti piippunsa ja istuutui syvään tuoliinsa tuumimaan asiaa vielä kertaalleen. Hän oli nyttemmin varma siitä, että senaattori oli Valentinen kätyri. Hän ei pelännyt tuota laihaa, jäntevää etelämaalaista, jolla oli pienet häijyt silmät, mutta hän ymmärsi, että siinä oli vastustaja, jonka suhteen tuli olla varuillaan. Nyt oli kai "petohämähäkki" selvillä siitä, että hän, Asbjörn Krag, ahdisti häntä, eikä konsuli Falkenberg. Siten oli Krag luultavasti torjunut hänen hyökkäyksensä tuota suojatonta miestä vastaan, mutta samalla paljastanut itseään varsin huomattavasti. Mutta se oli ollut välttämätöntä.
Yhtäkkiä Asbjörn Krag tuli muistaneeksi eilisiltaisia
Pursiklubi-tuttavuuksiaan. Eräs niistä oli arkkitehti. Tämä ihaili
Valentinea ja oli luvannut esitellä uuden tuttavansa hänelle. Saattoi
ehkä olla järkevintä tutustua "petohämähäkkiin" tätä tavallista tietä.
Mutta siinä tapauksessa hänen täytyi uudelleen ruveta kaivosinsinööri
Kvamiksi.