Asbjörn Krag lähti kiireesti poliisikamarista ja meni yksityisasuntoonsa. Puolen tunnin kuluttua salapoliisi oli kadonnut, ja totinen, keski-ikäinen kaivosinsinööri oli hänen sijastaan huoneessa. Asbjörn Krag oli mestari naamioimistaidossa, ja hän osasi valepuvuissaan mainiosti jäljitellä mitä erilaisimpia luonteita.
Ennen lähtöään hän sanoi emännöitsijälleen olevansa Pursiklubissa tavattavana, jos joku häntä kysyisi. Hän tiesi arkkitehdillä olevan tapana syödä päivällistä siellä ja toivoi kohtaavansa hänet.
Tämä toivomus täyttyikin, sillä tuskin oli salapoliisi kaivosinsinööri Kvamin hahmossa astunut klubin ovesta sisään, kun alati hymyilevä ja herttainen arkkitehti jo riensi häntä vastaan.
— Taivasten tekijä, miten olen etsinyt teitä tänään! sanoi hän. —
Missä te asutte, hyvä ihminen?
— Continentalissa, vastasi Krag silmää räpäyttämättä.
— Olen puhunut Valentinen kanssa —
— Kauniin lesken. Vai niin —
— Hän on kääntynyt puoleeni eilisiltaisen jupakan johdosta. Hän tahtoi kuulla sen yksityiskohtia myöten.
— Mitenkä sellaiset klubijutut voivat kiinnittää naisen mieltä?
— Ettekö käsitä? kysyi arkkitehti. — Enkö maininnut teille, että ruotsalainen varatuomari on hänen innokkaimpia ihailijoitansa?