— Olin sattumalta juuri katsonut kelloa, vastasi rouva Kjönig. Otaksun että se oli täsmälleen viisi minuuttia yli puoli yhdentoista, kun ovelle koputettiin ja kahvilan tyttö tästä naapurikulmasta tuli sisään. Hän toi sanan herra Falkenbergilta, että Ada olisi kiltti ja tulisi heti sinne kahvilaan. Tiedättehän millaisia rakastuneet ihmiset ovat, jatkoi hän, heillä on usein pikku salaisuuksia, joista he tahtovat puhella kahdenkesken, niin että minä siis empimättä annoin Adan mennä. Hän oli huoleton ja iloinen ottaessaan kapan ylleen ja lähtiessään. Kun puoli tuntia oli kulunut eikä hän vielä ollut palannut, aloin käydä levottomaksi. Odotin vielä neljännestunnin ja menin sitten itse kahvilaan. Siellä olivat juuri sulkemassa ovia. He tulivat kovin ihmeisiinsä, kun kysyin Adaa. "Hän ajoi pois jo aikoja sitten", sanoi se nuori tyttö, joka oli ollut sanantuojana. Minä kysyin, minne hän oli ajanut ja kenen kanssa, ja sain vastaukseksi, että hän oli lähtenyt herra Falkenbergin seurassa, mutta ei tietty minnepäin. Palasin kotiin huolestuneena ja vietin unettoman yön. Aamupäivällä lähetin nuhdekirjeen herra Falkenbergille ja pyysin saada tyttäreni takaisin. Silloin hän ryntäsi luokseni vielä kauhistuneempana kuin minä ja sanoi, ettei hän suinkaan ollut lähettänyt hakemaan Adaa, vielä vähemmin ajanut hänen kanssaan minnekään. Olen itkenyt koko päivän, ja minusta tuntuu niin kauhealta. Tahdoin heti mennä poliisikamariin, mutta Falkenberg pyysi minua odottamaan, kunnes oli puhunut teidän kanssanne.
Asbjörn Krag nyökkäsi.
— Siinä herra Falkenberg teki aivan oikein, sanoi hän. — Ellen minä voi hankkia tytärtänne takaisin, ei sitä kukaan muukaan voi.
— Luuletteko hänen olevan elossa vielä? kysyi äiti vesissä silmin.
— Luulen kyllä.
— Mutta sitten hän on kai saanut kärsiä kauheita tuskia, nyyhkytti poloinen äiti.
— Minä toivon, että häntä on kohdeltu hyvin, vastasi salapoliisi.
Einar Falkenberg kavahti pystyyn ja katsoi äkisti kalveten poliisimieheen. Tämä jatkoi:
— Epäilemättä Valentine on tämän jutun takana, mutta yhtä varmasti hän on tiennyt suojata itsensä niin, ettei maksa vaivaa antaa ilmi tai panettaa kiinni häntä. Siitä ei koituisi muuta kuin häpeää ja vahinkoa.
— Te arvelette siis, ettei poliisia pidä sekoittaa asiaan?