— Unohdatte automobiilinpyörän ja mitä siitä löysin. Nyt olen tutkituttanut sen etevimmällä ammattimiehellämme.
— Alan ymmärtää, vastasi Falkenberg. — Nyt te kai tiedätte missä automobiili on ollut viime yönä.
— Niin, tiedän mitä tietä se on kulkenut. Tuo kumirenkaissa tapaamani omituinen punertava hiekka kertoo meille, että automobiili on viime yönä ollut aina Ski'n tienoilla asti. Se on ainoa paikka kymmenen peninkulman alalla, missä on sellaista hiekkaa. Tällä on muuten se ominaisuus, sanoi kaupunginkemisti, että se sateella käy tahmeaksi ja puuromaiseksi, mikä selittää sen, että sitä oli niin runsaasti tarttunut automobiilinrenkaisiin. Viime yönä satoi yhden ja kahden välillä. Aika sopii hyvin.
— Mitä saitte tietää kahvilassa? kysyi konsuli.
— En mitään erikoista. Tyttö kuvasi "herra Falkenbergin" keski-ikäiseksi parrakkaaksi mieheksi. Sen puolesta se on hyvinkin saattanut olla tuo mustapintainen senaattori. Miehellä oli ollut leveälierinen hattu silmille painettuna. Heti kun tyttö oli eilen illalla palannut asialtaan ja sanonut Adan kohta tulevan, oli mies mennyt ulos virkkaen: "Tahdon mieluummin tavata hänet kadulla." Noin viittä minuuttia myöhemmin tyttö näki Adan astuvan odottaviin umpivaunuihin ja ajavan pois. Koko juttu on käynyt, kuten näette, aivan tavallisesti. Ada on nähtävästi nukutettu vaunuissa, ja kaupunginrajalla hänet on siirretty automobiiliin ja siinä kuljetettu edelleen.
— Mutta vaunut! huudahti Falkenberg. — Eihän liene mahdotonta saada selville kuka on ollut kyytimiehenä. Oletteko tiedustellut ajureilta?
Asbjörn Krag vati tyynesti sanomalehden taskustaan ja avasi sen.
— Minun täytyy myöntää, sanoi, hän, että hetkisen ajattelin samaa. Mutta meidän on tässä omituisessa pelissä otettava lukuun vastapelaajani erinomainen oveluus. Nyt saatte selityksen tästä pienestä sanomalehtiuutisesta.
Salapoliisi luki:
"Omituinen varkaus.