kunnioittaen
J.R."
Falkenbergin lukiessa Asbjörn Krag tarkasteli hänen kasvojensa ilmeitä.
— Kuinka rakastunut te olettekaan! sanoi Krag. — Kasvoistanne saatan lukea kuin avoimesta kirjasta. Te ette ole ainoastaan kauhuissanne Adan kohtalosta. Olette myös mustasukkainen tuolle tuntemattomalle miehelle.
— Mitä arvelette tästä kirjeestä? kysyi Falkenberg tuskaisesti. —
Ehkä se on uusi ansa.
— Mahdollisesti, vastasi Krag, mutta kirjeen sekavassa tyylissä on jotain, joka saa minut taipuvaiseksi uskomaan, että sen on kirjoittanut syvästi järkytetty ja epätoivoinen mies. No niin, saamme nähdä. Jos saan häneltä enemmän tietoja, osaan kyllä noudattaa varovaisuutta. Minä en niinkään helposti mene satimeen. Mutta olisi huvittavaa saada tietää kuka piilee tuon J.R:n takana.
Sitten ei asiasta puhuttu enempää. Molemmat herrat istuivat enimmäkseen vaiti. Kumpikin oli omissa mietteissään.
Falkenberg ajatteli ainoastaan Adaa. Toivo ja toivottomuus vaihtelivat hänessä lakkaamatta.
Viime päivien tapahtumat tuntuivat hänestä ihmeelliseltä sadulta.
Onnistuisiko salapoliisin löytää Ada? Eivätkö he nyt itse asiassa
matkustaneet aivan umpimähkään? Kenties Ada oli viety ihan toisaalle?
Kenties hän oli häväisty, ehkä jo kuollutkin?
Falkenberg katseli tutkivasti salapoliisia, ja tämän tyyni rauha sai hänet levollisemmaksi. Kaikki näytti olevan leikkiä tälle vaiteliaalle miehelle, joka oli aina yhtä kylmäverinen.
— Ski! Ski!