Konduktöörin huuto herätti konsulin mietteistään. Salapoliisi nousi ja tarttui pieneen käsilaukkuun, jonka oli ottanut mukaansa.
— Tänne me jäämme, sanoi hän. — Nyt on pidettävä kiirettä. Aurinko on jo laskemaisillaan, ja me tarvitsemme valoa tutkimuksiimme — ainakin aluksi.
Herrat menivät ensiksi läheiseen majataloon.
Siellä Asbjörn Krag tekaisi jutun ja kertoi saapuneensa tänne ottamaan selkoa, voitaisiinko panna toimeen pieni automobiilikilpailu maantiellä. Lähtöpaikkana olisi Kristiania. Siitä tulisi Norjan ensimäinen automobiilikilpailu — aivan vaatimaton tietysti.
Majatalon isäntä ihastui heti asiaan ja tarjoutui avustamaan herroja parhaansa mukaan.
— Nämä ovat vasta ihan alustavia tutkimuksia, sanoi Krag suunnattoman totisena. — Meidän pitää katsoa, ovatko tiet hyvässä kunnossa, sillä automobiilithan eivät siedä huonoja teitä.
Isäntä, jolla ei ollut aavistustakaan mistä oli kysymys, vastasi, että tiet olivat kerrassaan mainiot ja että niillä useasti kulki automobiileja. Tämä antoi Asbjörn Kragille aiheen mainita, että hänellä oli serkku, joka väliin tapasi ajella automobiilillaan täälläpäin. Oliko isäntä sattunut näkemään? Hänellä oli suuri, kaunis, vihreä automobiili.
Isäntä koki muistella ja arveli, että ehkä hyvinkin oli nähnyt.
Tarkemmin asiata mietittyään hän luuli nähneensä sen monestikin.
— Serkkuni ajelee mieluimmin iltasilla, vieläpä toisinaan yölläkin, sanoi Krag. — Hänestä ei näet ole hauska kohdata vauhkoja hevosia maanteillä.
Sen isäntä hyvin ymmärsi.