Majatalonisäntä käveli ratavahtituvalle. Asbjörn Krag ja Falkenberg jäivät tielle odottamaan.
— Teillä on ihmeellinen puhetapa, kuiskasi Falkenberg. — Tehän saatte ihan joutavalla pakinalla ihmiset tekemään mitä tahdotte.
Asbjörn Krag hymyili.
— Tahdoin saada hänet kysymään, sanoi hän. — Mutta vaikkei ratavahti olisikaan nähnyt automobiilia tahi tietäisi siitä mitään, olen kuitenkin jo saanut varsin arvokkaita tietoja siitä. Meidän ei tarvitse mennä tämän pitemmälle tännepäin. Automobiili on ajanut tästä ohi.
— Mistä sen tiedätte?
— Siitä omituisesta punaisesta kurasta, jota näin automobiilinpyöräin kumirenkaissa. Kuulittehan isännän sanovan, ettei sitä ole tiellä muualla kuin tällä kohtaa. Tiedämme siis, että automobiili on ajanut tämän paikan kautta. Se on jo jotain. — Hs!
Herrojen huomiota herätti ratavahdin ja majatalonisännän verrattain äänekäs keskustelu. Jälkimäinen seisoi rataveräjän takana ja sai senvuoksi huutaa melko lujasti, jotta ratavahti kuulisi.
— Olitteko vahdissa viime yönä, Kristiansen? kysyi majatalonisäntä.
Ratavahti viivytti vastausta hetkisen, ikäänkuin olisi kummastellut kysymystä.
— Olin, vastasi hän sitten.