— Niin on, vastasi majatalonisäntä. — Tulihan sitä vettä aika rankasti.
Yhtäkkiä Asbjörn Krag kumartui ja otti tieltä hiekkaa käteensä.
— Tepä käytätte omituista hiekkaa täälläpäin, sanoi hän. — Tuollaista kauniin punertavaa. Tiedättekö, että tämä hiekka on sangen harvinaista.
— Niin olen kuullut sanottavan, vastasi isäntä ylpeästi. — Sitä otetaan tuosta kuopasta, jonka näette tuolla. Mutta sitä onkin ainoastaan minun hotellini ja tuon ratavahtituvan välisellä tieosalla. Me käytämme sitä siksi, että sitä on niin helppo ajaa tielle.
— Vai ratavahtituvan, virkkoi Asbjörn Krag — jonka jälkeen hän
Falkenbergin suureksi ihmeeksi alkoi kysellä isännältä ratavahdista.
Hän sai tietää, että ratavahteja oli oikeastaan kaksi, toinen oli virantoimituksessa yöllä, toinen päivällä. Silloin Falkenberg käsitti salapoliisin tarkoituksen; yövahdista mainitessaan majatalon isäntä samassa jälleen muisti serkun automobiilin.
— Minäpä kysyn yövahdilta, sanoi hän.
— Mitä aiotte kysyä? oli salapoliisi ihmettelevinään.
— Serkkunne automobiilia, sitä viheriäistä.
— Niinkö. No, jos tahdotte olla niin ystävällinen.