— Olenhan sanonut teille, että olemme autiossa talossa. Mennään eteenpäin.
He astuivat lattian poikki, joka hieman narisi heidän jalkainsa alla.
Sitten he molemmat pysähtyivät yhtäkkiä ja tuijottivat silmät selällään oveen.
He olivat kuulleet ääntä. Oli mahdoton erehtyä. Ääni tuli itse rakennuksesta, mutta ikäänkuin hyvin etäältä. Se saattoi olla ihmisen huuto, linnunkirku, koiran ulvahdus. Oli mahdotonta varmuudella sanoa mitä se oli, mutta molemmat olivat kuulleet sen yhtaikaa.
— Siinä se taas on, kuiskasi Falkenberg kauhistuneena, kuulitteko?
Krag nyökkäsi ja lähestyi ovea varpaillaan.
— Se oli sama ääni, minkä kuulin ulkona, jatkoi konsuli. — Minusta se tuntui kirkaisulta.
Asbjörn Krag vaiensi hänet kädenliikkeellä ja aukaisi oven.
Falkenberg uskoi varmasti, että tämä huone oli yhtä autio ja tyhjä kuin molemmat edellisetkin.
Hänen hämmästyksensä oli sentähden rajaton, kun Kragin salalyhdyn valossa näkyi hyvin kalustettu ja hauska huone.