Se oli puolittain ruokailuhuone, puolittain sali, ja huonekalut siellä olivat uudenaikaisia.
Pöytä oli katettu viidelle hengelle. Ruuat olivat enimmäkseen säilykkeitä. Suuri maljakko oli täynnä hedelmiä. Korissa oli viinipullo. Se oli avattu, mutta siitä ei ollut kaadettu tippaakaan.
Näytti siltä, kuin ateria olisi keskeytynyt heti alussa. Eräällä lautasella oli kotletti, josta oli leikattu palanen. Toisella oli hummerinkynsi. Muut kolme lautasta olivat aivan puhtaat ja käyttämättömät.
Sikäli kuin Falkenberg saattoi ymmärtää, oli viisihenkisestä seurueesta kaksi juuri istuutunut pöytään, kun ateria oli keskeytynyt. Näytti kuin nämä kaksi olisivat hetki sitten kavahtaneet pystyyn, ikäänkuin talon ulkopuolella olisi tapahtunut jotain merkillistä, jota heidän välttämättä täytyi nähdä. Kaikki tuntui Falkenbergista yhä arvoituksellisemmalta. Hän koetti kuiskaamalla tiedustella salapoliisin mielipidettä, mutta Asbjörn Krag vain pudisti miettiväisenä päätään. Hän ei voinut tai ei tahtonut antaa mitään selitystä. Hän sanoi vain: "Eteenpäin!" ja osoitti seuraavaa ovea.
Tämäkin huone oli uudenaikaisesti kalustettu. Ikkunan edessä oli pieni tamminen kirjoituspöytä. Asbjörn Krag meni heti sen luo löytääkseen mahdollisesti joitakin papereita, mutta ei löytänyt kerrassaan mitään. Laatikot olivat lukitut.
Pöytää tutkiessaan hän kuuli Falkenbergin huudahtavan.
Hän kääntyi äkisti.
Falkenberg seisoi vähän matkan päässä kalmankalpeana.
Hän piti vaatetilkkua käsissään.
— Mikä on? kysyi Krag.