— Ja Ada, Ada, voihki hän.
Asbjörn Krag koetti tyynnyttää häntä.
— Minähän jo sanoin, puheli hän, että hankin teille Adan takaisin. Ellen löydä häntä päivän kuluessa, niin minulla on vielä viimeinen keino jäljellä.
— Mitä teemme ruumiille? kysyi konsuli epätoivoissaan.
— Emme mitään. Annamme sen istua tuossa, vastasi Asbjörn Krag niin kylmäverisen välinpitämättömästi, että toista värisytti.
Salapoliisi sammutti käryävän öljylampun, astui ikkunan luo ja veti raskaat verhot syrjään.
Harmaja aamusarastus tunkeutui sisään. Sumeassa päivänvalossa huone tuntui Falkenbergista yhä kamalammalta. Hän ei enää kestänyt murhatun vahankalpeiden kasvojen näkemistä.
Asbjörn Krag sitävastoin ei tuntunut olevan millänsäkään.
Hän alkoi ihan tyynesti tutkia kuolleen taskuja.
Liivintaskusta hän löysi umpikuorisen kultakellon.