Hän avasi sen.
— J.R.! huudahti hän.
Falkenberg kohotti katseensa.
J.R. — Kirjaimet tuntuivat jostakin syystä tutuilta. Ei vain johtunut oikein mieleen —
— Mitä siinä on? kysyi hän.
— Vainajan kellossa on monogrammi, sanoi Asbjörn Krag, kas tässä, nuo kaksi kirjainta J.R. sirosti yhteen sommiteltuina. Sama nimimerkki kuin kirjeessä. Tämä mies on siis kuulunut "petohämähäkin" joukkueeseen.
— Hänkö, joka tahtoi auttaa meitä? kysyi konsuli.
— Niin, vastasi Krag. — Ajattelen mitä hän kirjoitti, jatkoi salapoliisi hiukan väristen, — mikä hirveä kohtalo odotti "petohämähäkin" pettäjää. Kenties tämä on kosto, kenties rangaistus, kenties jotain muuta. Ehkä Valentine on saanut vihiä hänen lähettämästään kirjeestä. Tai ehkä tämä mies on koettanut auttaa Adaa. Miten lienee, myöhemmin saamme nähdä.
Hän jatkoi vainajan taskujen penkomista. Toisesta liivintaskusta löytyi käyttämätön ensiluokan rautatiepiletti, Kristiania-Göötepori edestakaisin. Lisäksi hän löysi kultavartisen mutta nimimerkittörnän lyijykynän ja hopeisen, rubiineilla koristetun paperossikotelon, jossa oli vielä muutamia paperosseja sisällä.
Krag otti käteensä yhden paperossin, katseli tehtaanmerkkiä ja pani sitten paperossin ja kotelon paikoilleen. Takin povitasku oli tyhjä. Housuntaskuissa oli avainkimppu, muutamia erikoisia avaimia, niiden joukossa eräs kassakaappiin kuuluva, — eikä mitään muuta. Salapoliisi aukaisi vainajan liivin napit ja tarkasti hänen alusvaatteitaan. Niissä oli samat kirjaimet kuin kellossa, J.R. Mutta salapoliisi ei löytänyt ainoatakaan paperia, josta vainajan olisi voinut tuntea tai joka muuten olisi ilmaissut jotakin, eikä hän näyttänyt sitä lainkaan kummeksivan.