— Sitä en tiedä ihan tarkkaan. Viime yönä istuin kauan valveilla kartanon tilikirjojen ääressä, niin että otaksun kellon olleen lähes kaksi. Olin juuri uneen menossa, kun havahdin automobiilin surinaan.
— Eikö juolahtanut mieleenne katsoa keitä automobiilissa oli?
— Ei lainkaan. Arvelin, ettei se voinut olla kukaan muu kuin kamariherra.
— Mutta minä vakuutan teille, että hän se ei ollut, sanoi Asbjörn
Krag.
— Eikö! huudahti Eklund. — Sitten se kai oli vain joku automobiili, joka tahtoi oikaista tästä kartanon kautta.
— Ei, vastasi Krag. — Automobiilissa istui viisi henkeä, ja nämä viisi ihmistä ovat, kamariherran tietämättä, vierailleet viime yönä vanhassa kartanossa.
— Todellakin, sanoi Eklund epäileväisesti. — Mistä te sen niin varmaan tiedätte?
— Tiedänpähän vaan, vastasi Krag terävästi. — Yksi noista viidestä on vieläkin talossa.
Tilanhoitaja avasi heti oven.
— Senpä tahdon nähdä, huudahti hän. — Kyllä minä opetan häntä tunkeutumaan isäntäni huoneisiin keskellä yötä. Missä hän on?