Falkenberg asettui ruumiin eteen ja katseli sitä tarkemmin.
— Ne eivät oikeastaan ole mitkään roistonkasvot, sanoi Krag. — Säännölliset, hienot piirteet ilmaisevat päättäväisyyttä ja luonnetta. Vainajan puku on moitteeton. Hän on tullut suoraan hienoista kutsuista. Katsokaa hänen käsiään, kuinka hyvin hoidetut ne ovat. Muissa maissa sanottaisiin heti, että tuollaiset kädet on vain aatelismiehellä. Mutta mitä tämä on?
Asbjörn Krag kumartui vainajan yli ja tarttui hänen vasempaan käteensä, jota katseli hyvin tarkoin.
Hän osoitti Falkenbergille nimetöntä sormea.
— Näettekö, että tuossa on ihan äskettäin ollut sormus?
Falkenberg nyökkäsi.
— Näen. Siinä on vaalea juova ihossa, sanoi hän.
— Se näyttää olleen leveä kultasormus, jossa on ollut suuri, soikea kivi, — todennäköisesti hyvin kallisarvoinen sormus.
— Mutta eihän tämä ole mitenkään voinut olla ryöstömurha, huomautti
Falkenberg.
— Eipä juuri, vastasi Krag. — Mikseivät he sitten olisi samalla vieneet kelloakin. Miehen kultakello on varmasti seitsemän- tai kahdeksansadan kruunun arvoinen.