— Olin juuri makuulle menossa, kun sain tiedon, kertoi hän.
— Tiedon? kysyivät Falkenberg ja salapoliisi yhtaikaa.
Kamariherra oli vastaamaisillaan, kun samassa pääovi aukesi ja tilanhoitaja vanhan nimismiehen seuraamana astui kuistille.
— No siinähän kamariherra jo onkin, huudahti tilanhoitaja.
Salapoliisi käsitti nyt, että tilanhoitaja oli varmaan telefonoinut
Totenille ja ilmoittanut hänelle tapauksesta.
Kamariherra oli oikea velttoutunut elostelija. Hän sammalsi hiukan.
— Minusta on äärettömän mielenkiintoista näinikään tavata asunnossaan ruumis, sanoi hän, mutta täytyyhän minun surkutella onnettomuutta.
Tilanhoitaja seurasi häntä sisään. Vajaan viiden minuutin kuluttua kamariherra jo taas palasi.
— Vai niin, te jäitte ulkopuolelle, sanoi hän nyökäten konsulille. —
Siinä teitte oikein. Näky ei ollut erityisen mieltäylentävä.
— Minä olen jo useita kertoja ollut siellä, vastasi Falkenberg. — En voi enää sietää noiden vanhojen huoneiden ilmaa, se miltei tukahuttaa.