Omituinen hymy väikkyi Asbjörn Kragin huulilla, kun kamariherra mainitsi kaivosinsinööristä.
— Minne hän muuten on joutunut, tuo insinööri? kysyi Toten. — Eikö hänen nimensä ole Kvam?
— On, vastasi Falkenberg. — Hän on luultavasti kovin kiinni liikeasioissaan. Hänellä taitaa olla jotain tekeillä.
Nyt Asbjörn Krag puuttui puheeseen.
— Toivottavasti, sanoi hän, kamariherra on ystävällinen ja tarjoo meille paikan automobiilissaan. Meidän pitäisi välttämättä pian päästä Kristianiaan.
— Tietysti, vastasi kamariherra, sitä juuri ajattelinkin. Minusta olisi oikein hauskaa, jos herrat tahtoisivat tehdä seuraa.
Asbjörn Krag ja konsuli kiittivät, ja sanottuaan hyvästit tilanhoitajalle ja vanhalle nimismiehelle herrat ajoivat pois.
Matkalla kamariherra jutteli melkein koko ajan. Falkenberg tuskin kuunteli häntä, niin syvälle hän oli vaipunut omiin synkkiin ajatuksiinsa. Salapoliisi kiintyi tuolloin tällöin huvitettuna johonkin kamariherran huomautukseen. Tämä puheli melkein yksinomaan pelistä, naisista ja seuraelämästä. Sivumennen hän mainitsi Valentine Kempelinkin nimen, ja Asbjörn Krag ehätti kysymään, mitä hän piti siitä naisesta.
— Tuhat tulimaista, vastasi kamariherra, hän on erinomainen nainen! Hieno ja ymmärtäväinen, ylhäinen ja samalla vaatimaton sekä hyvin älykäs. Olen esitellyt hänet vaimolleni, ja madame on kerrassaan ihastunut häneen.
Vajaassa tunnissa oli automobiili saapunut Kristianiaan. Kamariherra ajoi kotiinsa nukkumaan, ja Falkenberg ja salapoliisi menivät erääseen kahvilaan.