Suuria hikikarpaloita kihoili Falkenbergin otsalle.
— Odottakaa minua täällä, sanoi salapoliisi, minä käyn pukeutumassa.
Palattuani saatte tarkemmin kuulla, miten teidän on meneteltävä.
Falkenberg jäi istumaan poliisimiehen salonkiin, hermostuneesti selaillen joitakin aikakauslehtiä. Ne olivat enimmäkseen ulkomaiden poliisivirastojen ammatillisia julkaisuja. Minuutit tuntuivat hänestä tunneilta, niin hitaasti ne kuluivat.
Vihdoin, puolen tunnin kuluttua, ovi aukesi.
Asbjörn Kragin asemesta, jota Falkenberg oli odottanut, astui huoneeseen kaivosinsinööri Kvam, juhlapuvussa, ritarimerkki napinreiässä.
— Pankaa nyt sanani tarkoin mieleenne, sanoi Krag. Päivälliset tuskin kestävät kauemmin kuin yhteentoista asti — ainakin koetan pitää huolta siitä, etteivät ne kestä kauempaa. Tunti riittää minulle, siis teidän tulee olla paikalla kello kaksitoista.
— Olen käskettävänänne.
— On parasta, että jo neljännestä vailla kaksitoista olette umpivaunuissa poliisiaseman edustalla. Huomatkaa: umpivaunuissa! Voitte jättää vaunut odottamaan ja itse mennä etsivän osaston päällikönhuoneeseen, missä viivytte, kunnes saatte minulta tarkempia määräyksiä. Otaksun, että voitte odottaa jotain elonmerkkiä minusta jo neljänneksen yli kahdentoista, ehkä aikaisemminkin. Mutta teidän ei pidä tulla levottomaksi, ellette vielä yhteenkään mennessä ole kuullut minusta mitään.
— Levottomaksi! mutisi Falkenberg katkerasti.
Krag heilautti torjuvasti kättänsä.