Valkoisella pöytäliinalla kiemurteli taidokkaasti poimuteltujen salvettien ja moniväristen lasien välitse "la France"-ruusuista ja kieloista sidottuja köynnöksiä. Keskellä pöytää oli korkea, merivihreä vaasi, josta kumpusi esiin oikea kukkastulva. Jokaisen kuvertin vieressä hehkui pöydällä kukkavihkoon pistetty sähkölamppu. Ruokalista oli punaiselle silkille painettu. Tätä erikoista tilaisuutta varten oli Grand Hotelin kuuluisa vanha hopeakalusto pantu esiin. Kauempaa katsoen tämä komea pöytä näytti kukitetulta, säihkyvältä jalokivikokoelmalta.
Mutta oli jo aika palata vastaanottohuoneeseen. Arkkitehti tarttui
Kragia käsipuolesta ja käveli hänen kanssaan edestakaisin lattialla.
Vihdoin Valentine saapui.
— Ratsumestarin kanssa, kuiskasi arkkitehti.
Alhaalta portailta kuuluivat heidän äänensä ja ratsumestarin sapelin kalina.
Valentinen näyttäytyessä Asbjörn Krag jäi ääneti seisomaan ja tarkasteli häntä. Hän ei ollut koskaan nähnyt "petohämähäkkiä" näin kauniina. Valentine olikin todellinen kauneuden ilmestys, kun hän nyt viinipunaisessa silkkipuvussa, mustista timanteista tehty koriste kaulassa, astui Asbjörn Kragia kohti.
Esittely tapahtui.
— Olen kuullut puhuttavan teistä, sanoi "petohämähäkki" hymyillen
Asbjörn Kragille. — Hauska saada tutustua.
Salapoliisi kumarsi mutisten jonkun kohteliaisuuden.
— Te taidatte olla vaarallinen mies, kylmäverinen ja varma, jatkoi
Valentine.