— Minä otan laskelmissani aina lukuun kuoleman, vastasi Krag.
— Pelkäättekö kuolemaa?
— En, en vähintäkään. Kun aika tulee, alistun siihen mielelläni. Mutta niin kauan kuin olen elossa, käytän sitä hyväkseni.
— Mitä arvoituksellisia sanoja! ihmetteli Valentine. — Voitteko käyttää kuolemaa hyväksenne?
— Voin. Kun kaikki muu pettää, on kuolema viimeinen keinoni.
Valentine katsoi häneen tutkivasti, epävarmana.
— Se on musiikin syytä, sanoi hän. — Tämä omituinen surusoitto tekee teidät alakuloiseksi.
Hän aikoi lähteä toisten herrain luo, jotka paraikaa olivat sikareja valikoimassa, mutta Asbjörn Krag pysäytti hänet lempeästi.
— Odottakaa hetkinen, sanoi hän. — Tahtoisin kysyä teiltä erästä asiaa.
— Kysykää pois.