Asuntoon saavuttua Valentine sytytti sähkövalon. Hän pyysi Kragia istuutumaan salonkiin luvaten tulla kohta takaisin.
Heti hänen poistuttuaan Krag tutki pikaisesti huoneen. Se oli hyvin hieno salonki, täynnä kallisarvoisia taljoja ja silkkipäällyksisiä huonekaluja.
Hän pani erityisesti merkille komean venetsialaisen peilin, joka riippui seinällä poimukkaiden verhostimien välissä. Peilipöydällä oli antiikkinen uurna.
Ikkunain edessä oli paksut uutimet. Krag kävi niitä tarkastamaan, vetäisi syrjään toisen verhon ja katsoi alas. Hän avasi ikkunan. Alhaalla oli kuohkeamultainen puutarhakaistale.
Hätätilassa, ajatteli hän, voin siis hypätä tästä ulos, jos vastoin odotustani joutuisin yllätetyksi.
Hän jätti ikkunan auki ja pani tuulisäpin kiinni, mutta veti uutimet jälleen eteen.
Kun ilma oli tyyni ja lämmin, ei huoneessa lainkaan huomannut ikkunan aukioloa.
Tuskin oli Asbjörn Krag ehtinyt toimittaa tarkastuksensa, ennenkuin Valentine kiireesti astui salonkiin. Hänellä oli edelleenkin punainen silkkipukunsa yllään, mutta mustan timanttikoristeen hän oli jättänyt pois.
Krag näki heti, että hän oli nyt melkoista totisempi kuin muutama minuutti sitten — Grand Hotelin valaistussa juhlasalissa. Häneen oli tullut jotain hermostunutta ja levotonta.
— Minua väsyttää kovin, puheli hän, ja siksi pyytäisin teitä sanomaan sanottavanne mahdollisimman lyhyesti. On jo myöhä.