Setelit kahisivat edelleen hänen käsissään. Asbjörn Krag hermostui yhä enemmän.
— Jopa tähän taloon nyt on yhtäkkiä tullut eloa, sanoi hän. — Eivätkö nuo ole askelia, joita kuulen? Lähestyviä askelia?
— En tiedä. Palvelustyttö ehkä siellä liikkuu. Seitsemäntoista, kahdeksantoista tuhatta —
Asbjörn Krag istui ja mietti:
Hänellä on revolveri kassakaapissa. Siksi hän niin auliisti avasi oven.
Nyt hän kohta kääntyy tännepäin ja laukaisee.
Salapoliisi terotti katsettaan, lujasti päättäen ensimäisen epäilyttävän liikkeen huomatessaan tehdä Valentinen vaarattomaksi.
Mutta samassa yhtäkkiä jääkylmä väre kävi hänen ruumiinsa läpi, sillä nyt hän kuuli aivan selvästi ääntä takaapäin, huoneesta. Joku oviverho vetäistiin kiireesti syrjään.
Asbjörn Krag nousi salamannopeasti kääntyen uutta vaaraa vastaan. Mutta se oli jo myöhäistä.
Huumaava isku jysähti hänen päähänsä, ja hän vaipui lattialle kuin kuollut.
Ikäänkuin sumun läpi hän näki kahdet kasvot, paroni von Kühnelin ja senaattori José Ysayon.