— Te ette pääse ulos, sanoi poliisimies tuimasti, niin kauan kuin minä olen täällä.
Samassa hän vilkaisi vastapäistä taloa, astui kiireesti ikkunaan ja valmistautui ampumaan. Falkenberg seurasi hänen katseensa suuntaa — ja näki olennon, joka kapusi seinää myöten alas pitkin vesiränniä.
— Se nuori mies oli oikeassa, mutisi konstaapeli. — Ketterä ihminen voi kuin voikin liikkua vesirännin avulla pitkin sileätä kiviseinää. Mutta tuo ei pääse karkuun.
— Ammutteko hänet? kysyi Falkenberg tuskan vallassa.
— Ammun häntä koipeen, vastasi toinen kylmäverisesti ja seurasi olentoa kiväärinpiipulla.
Kun kiipijä oli päässyt katukäytävälle ja lähti juoksemaan pakoon ja talossa ikkuna toisensa jälkeen aukesi ja sadatuksia ja uhkauksia sateli miehen perään, silloin konstaapeli laukaisi.
Pakenija lysähti kokoon kuin riepu.
— Oikeaan polveen, mutisi konstaapeli laskien pyssyn kädestään.
Falkenberg kurottautui ikkunasta ulos katsellakseen haavoittunutta tarkemmin. Mies-parka kiemurteli ähkyen ajotiellä, koetti kerran toisensa perästä nousta pystyyn, mutta suistui aina takaisin maahan.
Yhtäkkiä Falkenberg kuuli omituista surinaa, joka tuli jostain kaukaa ja kasvoi nopeasti yhä voimakkaammaksi.