Espanjalainen meni hakemaan viereisestä huoneesta yllensä ohjaajaviitan ja -lakin.
Valentine ja saksalainen lähtivät ulos automobiiliin ja asettuivat takaistuimelle.
Oli jotenkin pimeä. Espanjalaisen viipyessä saksalainen sytytti automobiilinlyhdyt, kaksi räikeänkirkasta tulisilmää, jotka syöksivät leveän valojuovan kauas eteensä.
Kukaan heistä ei enää piitannut mitään Asbjörn Kragista. Hänhän oli aivan avuttomassa tilassa. Ensinnäkin tajuttomana, verissään ja pahoin lyötynä, toiseksi sidottuna käsistään ja jaloistaan. Mitäpä enää kannatti pitää lukua hänestä, ajatteli Valentine istuessaan automobiilissa odotellen espanjalaista ohjaajaansa. Krag oli nujerrettu, nyt oli vain kysymyksessä ottaa takaisin mikä oli menetetty, säilyttää panttivanki, estää Adan vapauttaminen.
Mutta hänen ei olisi pitänyt olla niin täysin varma Asbjörn Kragin avuttomuudesta.
Sillä samana hetkenä, kun nuo kolme ihmistä lähtivät huoneesta, Krag avasi silmänsä. Nuo silmät olivat verestävät ja turvonneet, mutta niissä hehkui sittenkin kiihkeä tarmo ja taisteluhalu.
Asbjörn Kragin tajuttomuus oli kestänyt vain muutamia harvoja minuutteja. Hän oli vironnut heti, kun kätensä ja jalkansa olivat köytetyt.
Kun saksalainen kumartui hänen puoleensa, pidätti hän hengitystään, ettei ilmaisisi itseään, ja ääntä päästämättä hän oli ottanut vastaan paronin ystävällisen potkun.
Mutta heti yksin jäätyään hän avasi silmänsä.
Ja sitten tapahtumat vilahtivat hänen aivojensa läpi: Äkillinen odottamaton hyökkäys, isku takaraivoon. Millä ihmeellä roistot olivat saaneet sanan?