Toisessa huoneessa hän näki espanjalaisen makaavan suullaan lattialla ja kaivelevan jotakin sohvan alta, hiljakseen kiroillen ja harmitellen, kun ei löytänyt mitä etsi. Yhdellä hyppäyksellä salapoliisi oli hänen niskassaan. Don José ei ehtinyt edes kirkaista. Salapoliisin hyökkäys oli äänetön kuin tiikerin hyppäys. Jäntevillä käsillään hän painoi toisen lattiaan.
Kun espanjalainen sai nähdä kuka hänen kimpussaan oli, tuli hänen kasvoilleen sanomattoman kauhun ilme. Krag kuiskasi hänelle painaen samassa revolverin suun hänen korvaansa:
— Jos päästätte äänenkään — — —
Mutta hänen ei tarvinnut jatkaa uhkausta, sillä espanjalainen oli liian kauhuissaan kyetäkseen ylipäänsä mihinkään. Hänhän oli vastikään nähnyt tämän saman miehen, joka nyt puristi häntä rautaisilla käsillään, makaavan viereisessä huoneessa köytettynä, verissään ja tajuttomana.
Asbjörn Krag oli saanut lujan otteen espanjalaisen kurkusta.
Mutta silloin hän kuuli toistamiseen automobiilitorven äänen, kaksi terävää, kärsimätöntä törähdystä. Asbjörn Krag ymmärsi, että hänen täytyi kiiruhtaa, jos mieli pelastaa tilanteen.
Eikä hän epäröinyt hetkeäkään. Valitsemisen varaa ei ollut.
Pidellen vasemmalla kädellään tukevasti espanjalaisen päätä hän iski oikeassa kädessään olevan revolverin perällä häntä pari kertaa jotenkin rajusti leukaluun alle. Yksi ainoa luja nyrkinisku tuohon paikkaan riittää muuten saattamaan vankimmankin miehen pyörryksiin. Sitä voimakkaammin tietysti vaikutti kova, raskas revolverinperä.
Espanjalainen roisto meni liituvalkeaksi kasvoiltaan, ja hänen silmänsä painuivat umpeen.
Asbjörn Krag hellitti kohta otteensa hänen kurkustaan.