— Niin hän sanoi. Ja sentähden tyttö oli tullut mielenvikaiseksi. Eräänä yönä he sitten toivat hänet tänne automobiililla. Tyttö oli ihan valkoinen kasvoiltaan ja tajuttomana. Tohtori oli mukana sekä veli, tuo joka tuossa makaa.
Vaimo osoitti sidottua miestä, ja roisto käänsi kasvonsa poispäin.
— Tohtori selitti, että sairaalla oli juuri ollut kohtaus ja että oli parasta panna hänet heti sänkyyn. Sisar oli silloinkin mukana ja itki kovasti.
— Se katala! kähisi Jens.
Asbjörn Krag viittasi häntä vaikenemaan.
— Jatkakaa, sanoi hän vaimolle.
— Niin, ja sitten tohtori ja sisko läksivät, ja nuori tyttö ja veli jäivät tänne. Veljellä oli tämä huone, ja tyttö makasi tuolla. Seuraavana aamuna hän sai taas kohtauksen.
— Miltä se näytti?
— Hän tuli ihan raivoihin ja tahtoi hypätä ikkunasta ulos. Hän väitti joutuneensa murhamiesten pariin. Maalla huvilassa on murhattu mies, sanoi hän, ja minut nähtyään hän huusi: "Kuulutteko tekin murhajoukkioon?" Silloin hänen veljensä ajoi minut ulos. "Sisareni ei saa nähdä vieraita ihmisiä", sanoi hän, "sillä siitä hän vain kiihtyy yhä enemmän". Monta kertaa kuulin hänen huutavan sulhastaan ja moittivan häntä siitä, että hän oli hyljännyt hänet. Kun kohtaus yltyi pahimmilleen, niin veli piti sientä hänen nenänsä alla, ja siitä hän kohta rauhoittui.
— Toisin sanoen meni tajuttomaksi.