— Ei, tiesinhän minä. En ollut unohtanut lukita lipasta.
Sitten hän taas äkkiä katsoo kelloaan. Hänen ajatuksensa ovat saaneet uuden suunnan. Hän on käynyt maltittomaksi.
— Mitä lempoa hän viivyttelee? sanoo hän. — Tämäpä merkillistä hitautta.
Hän soittaa kelloa. Kuluu hetki, ja vanha palvelija astuu sisään.
Konsuli osoittaa kysyvästi sormellaan kattoa.
— On, vastaa ukko, joka on niin vanha, että puhuu miltei kuiskaamalla. — Herra maalari on pian valmis. Vastikään kuulin hänen siellä kiroilevan, ettei löydä hansikkaitaan.
— Hyvä. Onko vaunu esillä?
— On, herra konsuli. Hevoset ovat valjaissa.
— Mitä sanot? Emmekö saa automobiilia?
Vanha palvelija meni ilmeisesti hyvin hämilleen. Hän änkytti joitakin käsittämättömiä sanoja, jotka saivat Falkenbergin kivahtamaan tiukasti:
— Mitä!