— Mutta mitä on oikeastaan tapahtunut? kysyi Falkenberg aivan neuvottomana.
— Minä saatan kuvitella, että veljenne on yllättänyt varkaan tai varkaat. Hän on tuntenut asianomaiset, ymmärtänyt, että koko puuha on Valentinen työtä, ja sitten epätoivoissaan siitä sekä jostakin muusta, jota me emme vielä tiedä, päättänyt päivänsä.
— Niin täytyy olla, mutisi Falkenberg, niin täytyy olla. Luuletteko, että veljelläni oli ennakolta aavistusta siitä, mikä tapahtuva oli?
— En luule, olen päinvastoin melkein vakuutettu, ettei hänellä ollut siitä mitään vihiä. Yhdessä ratsumestarin kanssa hän saattoi Valentinen Grandilta kotiin ajurilla. Ratsumestari erosi heistä matkan varrella. Valentinen asunnolta veljenne ajoi suoraa päätä kotiansa huvilaan. Hän oli silloin verrattain hyvällä tuulella, vieläpä juttelikin ajurin kanssa. Hän ihaili kaunista ilmaa ja puhui matkustushalustaan. "Tahtoisin maalata suuren taulun", sanoi hän. "Maalaisin taulun, jolle antaisin nimen 'Kesä' — aamulla ryhdyn työhön." Astuessaan vaunuilta hän nyökkäsi ystävällisesti hyvästiksi ajurille ja meni tyynesti huvilaan. Mutta hän oli niin uninen, että haukotteli ääneen monta kertaa. Hän puhui myös jotain siihen suuntaan, että oli hyvä päästä nukkumaan. Herra konsuli, mies, joka käyttäytyy sillä tavoin, ei haudo itsemurha-aikeita.
— Olette oikeassa, vastasi konsuli. — Minua vain ihmetyttää, mistä te olette saanut kaikki nämä tietonne.
— Oo, se teidän olisi pitänyt heti ymmärtää, vastasi Krag. — Ajuri, jolle veljenne niin herttaisesti haasteli, olin minä.
— Ei mahda olla miellyttävää joutua teidän vainottavaksenne.
Krag otti esiin muutamia papereita ja tutki niitä hyvin tarkoin.
— Lisäksi olen saanut tietää, että veljenne on viime aikoina kuluttanut noin 40,000 kruunua Valentinen takia, josta summasta melkoinen osa on mennyt lahjoihin. Sitäpaitsi hän on antanut hänelle punaisen automobiilin —
Falkenberg kavahti pystyyn. Krag jatkoi aivan tyynesti: