— Siinä näette, hyvät herrat! Siinä näette!
Insinööri Kvam pyysi uudelleen hiljaisuutta.
— Hyvät herrat, sanoi hän. — Sattumalta olen pelin aikana hieman käyttänyt silmiäni. En ole ainoastaan katsellut pelin kulkua. Minä ymmärrän mitä tässä on tapahtunut. Koska nyt herra Falkenberg on auliisti näyttänyt meille taskunsa, on varsin kohtuullista, että herra varatuomari tekee samoin.
— Minäkö! huudahti varatuomari päästäen raikuvan naurun. — No ihan mielihyvällä, sanoi hän, jos se herroja huvittaa.
Hän pisti kätensä oikeaan takintaskuunsa — mutta lakkasi yhtäkkiä nauramasta ja meni kalpeaksi kuin ruumis.
Hän veti kaksi korttia taskustaan.
Ne olivat risti- ja ruutuässä.
Konsuli Falkenberg oli alkanut katsella terävästi insinööriä, joka niin rohkeasti oli puuttunut asioiden menoon.
Ja samassa kuin ruotsalainen ällistyksen kangistamana heitti molemmat kortit pöydälle, konsuli tunsi miehen, joka sanoi itseään kaivosinsinööri Kvamiksi.
Hän tunsi hänet sekä äänestä että silmistä.