— Siitä tulee siis vangitseminen, kuten sanot.
— Aivan varmaan.
— No hyvä, minä valmistaudun siltä varalta.
— Sinä?
— Niin, ja toivon, ettet silti hylkää minua. Uskothan vielä, että olen viaton?
Asbjörn Krag nousi. Omituinen hymy väreili hänen huulillaan.
— Hyvä ystävä, sanoi hän, eihän ole kysymystäkään sinun vangitsemisestasi.
Ratsumestari Rye kavahti pystyyn.
Molemmat miehet seisoivat pitkän aikaa katsellen toisiaan ja
virkkamatta sanaakaan. Toinen oli tyyni, leikkivä hymy huulilla;
Asbjörn Krag tunsi itsensä jälleen vahvaksi ja järkensä kirkkaaksi.
Toinen, ratsumestari, seisoi kalpeana ja hämmentyneenä.
— Mitä tarkoitat? änkytti hän. — Kenet sitten vangitaan, jollei minua?