Minkätähden? Olenhan niinä, samalla kuin olen koko sen luokan vihollinen, johon te kuulutte, myöskin teidän vihollisenne.
ELSIE taistellen itsensä kanssa; epätoivoisesti', intohimoisen kiihkeästi.
Voi, hyvä jumala! ettekö te käsitä…ymmärrä…? Aina siitä asti kuin näin teidät viime syksynä tässä samassa huoneessa ja kuulin teidän puhuvan; ja siitä asti kuin te seisoitte täällä isäni edessä ja teidät eroitettiin tehtaasta…Aina siitä ajasta asti olen rakastanut teitä…rakastanut teitä…
Kalske ponnahtaa rajulla liikkeellä ylös, mutta hillitsee itsensä ja palaa jälleen istumaan.
ELSIE tarttuen intohimoisesti Kalskeeseen.
Kuulkaahan! Paetkaa…tai paetkaamme yhdessä…Minä kyllä tiedän keinon kuinka pääsemme pakenemaan…Sitten menemme jonnekin…jossa kukaan ei tunne teitä, eikä tiedä mitään entisyydestänne eikä nykyisyydestänne… Ja kenties voisin isäni ja muiden vaikutusvaltaisten sukulaisteni avulla hankkia teille armahduksenkin, jos kääntyisitte pois nykyisestä elämästänne ja jättäisitte koko entisyyden taaksenne. Te voisitte saada edullisen paikan isäni luona, jos niin tekisitte. — Kohtalonne, jos joudutte valkoisten käsiin, on kauhea. Teillä ei silloin ole mitään armoa odotettavissa eikä mitään pelastumisen mahdollisuutta. Minäkään en enää silloin voisi teitä pelastaa. Nyt sen vielä voisin tehdä. Olen monet kerrat kuullut heidän vannovan kaikkien punasten ja varsinkin johtajien kuolemantuomion…
AARNE KALSKE on kuin lumottuna kuunnellut Elsien intohimoista puhetta; hämmentyneenä.
Te siis voisitte minut vielä pelastaa?
ELSIE
Voisin.