AARNE KALSKE
Täyttäkää siis lahtarivelvollisuutenne! — Annalle.
— Hyvästi, Anna, Hyvästi! —
Tirehtööri Ståhlen, Loimarannan ja muutamien muiden revolverin kuulien lävistämänä vaipuu Kalske kuolettavasti haavoittuneena maahan. — Pitkä äänettömyys.
TEHTAAN INSINÖÖRI kunnioittavasti osoittaen Kalskeen ruumista.
Hän tuossa oli tosin kapinallinen ja lailliselle yhteiskuntajärjestykselle vaarallinen henkilö, mutta sittenkin surettaa minua hänen kohtalonsa, sillä hänen kaltaisissaan kadottaa koko kansa parhainta ja jalointa omasta itsestään… ikäänkuin pisaran sydän vertansa…
PASTORI LOIMARANTA
Sanottupa mitä tahansa, herra insinööri, niin sitä ette voine kuitenkaan kieltää, että hän, jos kukaan, oli ansainnut palkkansa.
ANNA joka edellisen repliikin aikana on seisonut ikäänkuin kivettyneenä, mielipuolinen ilme kasvoilla, puristaa hirvittävän tuskan ja kauhun vallassa ohimoitansa. Näin seisoo hän hetken, sitten heittäytyy hän Kalskeen ruumiin viereen ja alkaa silitellä sen kasvoja, kuiskien vienolla hellällä äänellä.
Herää rakas…herää…herää…Sinunhan tulee kylmäkin siinä, kätesikin ovat aivan jääkylmät…Kääntyen poispäin ruumiista: vaikeroivasti.