Anttäus, eräs jättiläinen Libyan erämaalla, sai taistellessansa Herkule'n kanssa silloin aina uutta voimaa, kun jalkansa hipasivat maata, mutta Herkules kouristi hänet kohona kuoliaksi.

Apollo (Phoebos) Jupiterin ja Latonan poika. Hän oli niin kaunis ja selväpäinen, että häntä kutsuttiin auringoksi. Hänen sanottiin keksineen jousella-ampumakeinon, ennustamisen, harpulla eli kanteleella soitannon ja vieläpä laulujen tekemisenki. Apollon kuuluisin ennustus-paikka (Orakeli) oli Delphin kaupungissa. Tämän jumalan sanottiin Pythialle ilmoittavan ennustuksia, joita Pythia ilmoitti temppelin papille ja papit vasta kysyjille.

Atlas, eräs jättiläinen, Japeto'n poika, oivallinen tähteinselittäjä; lienee siitä sanottukin hänen kannattelevan taivaan vaskikantta. Hänen sanottiin seisovan taivas hartioilla sillä vuorella Afrikassa, jota vieläkin kutsutaan Atlas-vuoreksi.

Bistonit, eräs kansakunta Thrakeiassa.

Delphi, muuan kaupunki Phokis maalla. Tämän kaupungin luulivat Kreikalaiset olevan maailman navalla; ehkä siitä syystä, kun se oli rakennettu korkean kunnahan kukulle, ja kun siinä oli Apollon Orakeli ja sen ennustustemppeli, joka oli rakennettu semmoisen vuorenrotkon päälle, josta sanottiin nousevan pyhää ennustushöyryä. Sekä Kreikalaiset että muukalaiset, ylhäiset ja alhaiset, riensivät lahjoinensa tätä Orakelia kysymään. Sillä keinoin sai Orakeli niin paljon hyvyyttä, että sen omaisuutta verrattiin Persian kuninkaan tavaroihin.

Epimetheys, Japeto'n poika, jonka sanottiin luoneen huikentelevaisia ja tuhmia ihmisiä samate kuin veljensä Prometheys nerokkaita ja viisaita. Hänen tyttärensä Pyrrha ja Prometheyksen poika Deukalion olivat Hellenin vanhemmat, jonka pojista taas Kreikan kuuluisimmat sukukunnat sikisivät.

Hebe, nuoruuden ja kauneuden jumalatar, Jupiterin ja Junon tytär, jonka Herkules sai taivaasen päästyänsä morsiameksensa.

Herakleides (Herakeäs) merkitsee Herkule'n poikia ja muita perillisiä.

Hesione, Trojan kuninkaan Laomedonin tytär, jonka Herkules vapautti meren pedosta, ja jonka tautta perijuuriansa Trojan kuulu sotakin vielä syttyi.

Hesperidet, kolme jumalallista impeä, jotka asuivat Atlantin meren puoleisella Afrikan rannalla. Niiden nimet olivat Aegele, Arethusa ja Hesperethusa. Morsiamena ollessansa lahjoitti Juno Jupiterille kolme omenapuuta, jotka kasvoivat kultakuorisia omenoita. Nämä puut istutti Jupiter Hesperidien yrttitarhaan ja niiden vartiaksi pantiin satapäinen tultasuitsuava lohikäärme.