[16] Tähän soveltuvat nämät sanat, jotka tohtori Martti Luther pöytäpuheittensa 3:ssa luvussa puhuu luomisesta ja armosta: "Ah! luontokappale on kaunis olento, armo kaunis asia; kun meidän pitää luomisen ja armon uskoa, silloin soperramme ja sanomme: 'minä utkon', kun pitäisi sanoa: 'minä uskon', samalla tapaa kuin lapsukainen sanoo 'eipä' kun hänen pitäisi sanoa 'leipä'. Sanat koettavat tosin vakuuttaa, vaan sydän sanoo: eipä. Mutta sen kautta me autuaaksi tulemme, että halajamme uskoa. Ah! meidän Herramme Jumala tietää hyvin, että olemme vaivaiset lapsukaiset, kunhan vaan tahtoisimme sen tunnustaa."
[17] Wakuutus siitä, että synti on niin kauhea ja kadottavainen, kuin Jumalan laki meille sanoo sen olevan, nimittäin epäjumalain palvelusta, Jumalasta, siitä korkeimmasta Hyvästä luopumusta, kapina Häntä vastaan (Jes. 59: 2; Room. 8: 7; Ef. 4: 17, 18); sielun murha (1 Moos. 2: 17; Joh. 8: 44; Room. 8: 6; 1 Joh. 3: 8, 15 j.n.e.).
[18] Ei meidän pelastuksemme synnin hirmuisesta velasta, sen julmasta vallasta ja loppumattomasta rangaistuksesta löytynyt Jumalan viisaudessa ja päätöksessä mitään muuta välikappaletta, kuin että Kristus Jumalan Poika oli puuhun ripustettava ja että Hänen oli verinen kuolema kuoleminen, sekä meidän edestämme kirouksena oleminen (Hebr. 9: 22; Gal. 3: 13; Room. 5: 17, 21; Luuk. 6: 6, 7, 8, 11).
[19] Jumalan Hengen vaikutuksesta totisesti syntiä katuvan sydämmen elävä vakuutus näistä asioista on usko. Sitä ovat meidän puhdasoppiset opettajammekin jalosti teroittaneet ja siitä ovat muutamat, niinkuin Luther, Chemnits, Scriver y.m., puhuneet yhtä merkillisillä sanoilla kuin kirjantekijäkin tässä puhuu.
[20] Jesuksen Kristuksen pettämättömän sille osoittaman hyvänsuomisen rohkaisemana (Joh. 6: 37; 2 Kor. 8: 9; 2 Piet. 3: 15; Hebr. 7: 25).
[21] Näiden raamatun sanain: "Kristuksen on Jumala meille tehnyt viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhyydeksi ja lunastukseksi", tarkoituksena on, että Kristus yksinänsä on Jumalan päätöksestä määrätty siksi, joka on ja jonka tulee olla minun ainoana viisautenani, siksi, joka yksinänsä tekee minut vanhurskaaksi, viattomaksi, kirkkaaksi ja puhtaaksi Jumalan pyhimpäin ja Hänen kirkkautensa valta-istuimen edessä; Hänen elonantava verensä yksinänsä tekee minut pyhäksi, vahvistaa minua vanhaa Aatamia kuolettamaan, sekä ilolla elämän tietä kulkemaan; ja Hänen verensä on minun ainoa pelastukseni.
[22] Kun mielessämme haudomme liehakoitsevia ajatuksia itsestämme, omasta tiedostamme ja oivallisuudestamme, sekä hengellisissä että maallisissa asioissa.
[23] Tämä voitaisiin monista Raamatun sanoista todistaa, vaan minä noudatan ainoastaan suuren apostoli Paavalin omaa todistusta tässä asiassa (2 Kor. 7) ja muistutan sitä paitse lukijalle Jobin esimerkkiä. Katso muistutustani n:o 8.
[24] Kirjantekijä tarkoittaa sanoilla: "vähä eli ei vähääkään Kristuksesta", että vähä Kristuksen armosta ja vanhurskaudesta eli ette vähääkään niistä senkaltaisessa sielussa löydä. Jos ystäväni luet, tarkoin miettien, mitä Jes. 28: 3, 17; 50: 10, 11; 1 Kor. 3: 15 seisoo, et sinä silloin taida niin suuresti kärsimistäsi moninaisista kiusauksista kerskata.
[25] Kirjantekijä ei suinkaan tässä hylkää niitä kyyneleitä, joita katuvainen sielu vuodattaa synteinsä tähden, sillä niitä niin hyvin, kuin elävää ja katuvaista synnintuntoa, pitää kirjantekijä myös armonlahjana; mutta hän varoittaa tässä pitämästä niitä kiusausten ja omantunnon kanteiden lääkityksinä ja paranteina.