[26] Tässä mainittu Dan. 9: 26, kun alkukieltä oikein katsotaan, ei todista sitä, mitä kirjantekijä ajattelee; kuitenkin on asia itsessänsä oikea ja voidaan monista Raamatun sanoista todistaa (Gal. 5: 4; 1 Kor. 3: 12; Fil. 3: 7, 8 sekä muista), jotka pelkkänä syntinä ja häpeänä tuomitsevat kaikki meidän hyvät aikomuksemme, tietomme, työmme ja tekomme, kun me siinä mielessä olemme niitä tehneet, että niiden kautta voisimme olla Jumalan armoissa (Room. 3: 19; 11: 32; Gal. 3: 22). "Kiitetty olkoon Herra Jesus ja Hänelle ainoalle olkoon kunnia! Häpeä peittäköön syystä meidät!" näin kirjoittaa rakas Luther eräässä paikassa Jo. Sylw. Äranukselle kirjoittamassansa kirjeessä, sekä toisessakin Georg Spenleinille kirjoittamassansa kirjeessä, jonka kirjeen minä tässä senkin tähden tahdon sanasta sanaan julkaista, että se osoittaa tämän kalliin Jumalan miehen koko sydämmen, uskon ja kristillisyyden jo ennen Uskonpuhdistusta, olletikin kun tämä kirje kokonaisuudessansa aivan harvoin Lutherin elämäkertaa kertovissa kirjoituksissa löytyy. Kirje kuuluu suomennettuna näin:

Jesuksessa Kristuksessa rakastettu veljeni Spenlein Augustiinimunkki Memmingin luostarissa! Armon ja rauhan suokoon sinulle Jumala ja Herra Jesus Kristus!

Minä halajan tietää, mitä sinun sielusi nyt ajattelee, eikö se milloin omaan vanhurskauteensa kyllästy ja opi Kristuksen vanhurskauteen nojaamaan ja luottamaan. Meidän aikanammehan tulevat monet kiusatuiksi, pitämään juuria ajatuksia itsestänsä, ne varsinkin, jotka kaikin voimin pyytävät olla laupeita ja hurskaita; ne, jotka, armosta meille runsaasti Kristuksessa lahjoitettua Jumalan vanhurskautta ymmärtämättä, koettavat itse tykönänsä niin kauvan aikaan saada sitä, mikä hyvää on, kunnes omien avujen ja ansioiden kaunistamina luulevat taitavansa Jumalan edessä seisoa, joka kuitenkin on perin mahdotonta. Silloin kuin sinä oleskelit meidän tykönämme, oli sinullakin sellaisia ajatuksia; olinhan itsekin saman harhaluulon sitomana, vaan nyt sodin minä tätäkin erhetystä vastaan; en kuitenkaan ole tähän asti sitä voittanut. Opi sentähden, rakas veljeni, tuntemaan Kristusta ristiinnaulittuna; opi kunnioittamaan Häntä ja toivottomuudessa ja epäilyksessäsi itsestäsi näin sanomaan Hänelle: sinä, Herra Jesus, olet minun vanhurskauteni, mutta minä olen sinun syntisi; Sinä olet tehnyt omaksesi mitä minun on, ja antanut minulle mitä Sinun on; Sinä, minun Wapahtajani, olet ruvennut siksi, mikä Sinä et ollut, ja antanut minun tulla siksi, mikä minä en ollut. Kavahda pyrkimistä niin suurta puhtautta saamaan, että herkeäisit itseäsi syntisenä pitämästä ja syntisenä olemasta. Sillä Kristus asuu ainoastaan syntisten tykönä. Hän on taivaasta astunut alas, asuaksensa syntisissä. Tutkistele tarkasti Hänen rakkauttansa, sinä olet siten havaitseva Hänestä suloisimman lohdutuksen vuotavan. Sillä jos meidän pitäisi työmme ja kärsimistemme kautta päästä lepoon, minkätähden olisi Hän silloin kuollut? Sentähden pitää sinun, epäillen itsestäsi ja omista töistäsi, löytää rauhan yksinään Hänessä. Siinä kivussa pitää sinun myöskin oppia Hänestä; niinkuin Hän on korjannut sinut, niin on Hän myös tehnyt sinun syntisi omaksensa, jos sinä, niinkuin sinun pitää, tämän vahvasti uskot; sillä kirottu se, joka ei sitä usko! Korjaa sinä myös samoin ja kanna kärsivällisyydellä niitä veljiä, jotka ovat kelvottomia ja vielä eksyväisiä, ja tee heidän syntinsä omiksesi; ja jos sinulla on jotakin hyvää, niin anna heidän nauttia hyötyä siitä, niinkuin Apostoli opettaa: "Korjatkaa toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on meitä Jumalan kunniaksi korjannut" (Room. 15: 7) ja taas: "Kullakin olkoon se ajatus kuin Kristuksella Jesuksella oli, joka, vaikka Hän on Jumalan muodossa, ei lukenut saaliiksi Jumalan kaltainen olla, vaan alensi itsensä, otti orjan muodon päällensä ja tuli muiden ihmisten vertaiseksi" (Fil. 2: 5 ja seur.). Tee sinäkin samoin. Jos sinä luulet olevasi heitä parempi, niin älä lue sitä saaliiksesi, ikäänkuin olisi se sinun omasi, vaan alenna itsesi, unhota millainen sinä olet, ja ole niinkuin yksi heistä, että kantaisit heidän heikkouttansa. Sillä onneton on sen vanhurskaus, joka ei tahdo auttaa niitä, jotka hän rinnallansa huomaa olevan huonommassa tilassa kuin hän itse on, vaan ajattelee sen sijaan paeta erämaahan ja oleskella siellä, vaikka hänen läsnäolevana olisi pitänyt palvella muita kärsivällisyydellänsä, esirukouksillansa ja esikuvallansa. Tämä on sen leiviskän kätkemistä, jonka Herra kullekin on suonut, tämä on olla kanssapalvelijoillensa antamatta sitä, mikä heidän omansa on. Tiedä sentähden, jos sinä olet Kristuksen ruusu ja lemmenkukka, että sinä voimassa pysytetään orjantappurain seassa. Waro, ettet itse kärsimättömyyden, rohkean tuomitsemisen eli salaisen ylpeyden kautta tule orjantappurain pistimeksi. Kristuksen valtakunta on (Ps. 110: 2). Hänen valtakuntansa vihollisten keskellä. Sano siis minulle, missä luulet senkaltaisen vihollisten eli ystäväin asuinpaikan olevan. Jos sinulta jotakin puuttuu, niin heitä itsesi maahan Herran Jesuksen eteen ja etsi puutettasi rukouksessa; Hän on itse opettava sinulle kaikki. Katsele ainoastaan mitä Hän sinun ja kaikkien muiden ihmisten edestä on tehnyt, että sinä myös oppisit mitä sinun tulee muille tehdä. Jos hän olisi tahtonut elää ainoastaan hurskasten seassa ja kuolla ainoastaan ystäväinsä edestä, kenen edestä, rakas veljeni, olisi Hänen silloin pitänyt kuolla ja kenen joukossa elää? Tee sinäkin, veljeni niin ja rukoile minun edestäni, Herra on silloin oleva sinun kanssasi. Jää hyvästi Herrassa! Kirjoitettu Wittenbergissä 5 sunnuntaina Pääsiäisen jälkeen vuonna 1516.

Weljesi
Martti Luther,
Augustiini-munkki.

[27] Tässä ei suinkaan opeteta, ettei armoitetussa kristityssä pitäisi löytyä vakaista synnin katumusta ja kauhistusta, aina hillitsemässä häntä tekemästä kaikkea, mitä hän tahtoo, sillä se sotii sitä vakuutusta vastaan, joka Uskolla on synnin kauhistuksesta, josta kirjantekijä ylempänä 14 ja vielä enemmin seuraavissa §§:ssä sangen merkillisesti puhuu. Tekijän tarkoituksena on, että se, joka on ollut oikeassa hädässä ja tuntenut synnin kuoleman pistimenä, mutta sitä vastoin on tässä hätääntyneessä tilassansa sillä tavalla ja muodolla, kuin ylempänä 13 §:ssä on sanottu, saanut oikein tuntea Jesusta ainoaksi Auttajaksensa, Wapahtajaksensa ja Autuaaksitekijäksensä niin, että hän on tullut täydellisesti vakuutetuksi siitä, että Kristus on hänet syvästä helvetistä lunastanut ja verellänsä ja kuolemallansa Jumalan kanssa täydellisesti sovittanut; tekijän tarkoituksena on, ettei ihminen senkaltaisessa tilassansa tahdo tehdä pahaa, ettei hän tahdo tehdä syntiä, vaan tekee kiitollisuuden lain mukaan täydellä mielihyvällä ja halulla kalliin Wapahtajansa Jesuksen mielisuosioksi ja kunniaksi kaiken sen, minkä hänen pitää tehdä.

[28] Seuraavista raamatunlauseista: Ps. 132: 14; Jes. 66: 1, 2; Joh. 14: 23; 17:22,23; 1 Kor. 3: 16; 2 Kor. 6: 16, paitsi monista muista, näkyy kyllin selvästi, että Jesus Jumalan Poika, Isän Jumalan ja Pyhän Hengen kanssa, uskovaisessa sielussa rakentaa armo-istuimensa. Tämä ei taida muuta, kuin täydellisesti ijankaikkisiin aikoihin köyhää ja armoitettua sielua lohduttaa.

[29] Kirjantekijällä on ollut täysi syy lainata tämän sananparren 1 Joh. 2: 1 värsystä, jossa vanhurskas-sanalla ei ainoastaan tarkoiteta sellaista, jolla on selvä oikeus omistaa ja pitää esinettä hyvin ansaittuna omaisuutenansa, vaan myös sitä, jota muuten kutsutaan laupiaaksi ja armiaaksi; tämän käsitämme juuri näin olevan sekä tämän 1 Joh. 2: 1. Raamatunlauseen yhtenäisyydestä, että tämän sanan käyttämisestä Pyhän Raamatun monissa paikoissa, (Ps. 112: 9; Sananl. 11: 20, 21, 30; 12: 20; Jaak. 3: 17, 18 j.n.e.). Sana vanhurskas, Korkeimmassa merkityksessään tarkoittaa siis tässä sen hyvän suosion ylenpalttisuutta ja sitä täydellistä oikeutta, jonka se siis verellänsä ja kuolemallansa on ansainnut, tehdäksensä meitä hukkuneita ja kadotettuja syntisiä vanhurskaiksi ja Jumalan tykönä ijankaikkisesti autuaiksi; sillä muutoin on Hän kostavan vanhurskautensa mukaan polttava tuli ja kaikki syntiset ovat heinä ja olki, jotka eivät silmänräpäystäkään taida Hänen edessänsä kestää, jos Hän tahtoisi heidän kanssansa tuomiolle käydä.

[30] Evankeliumin armo ei kuulu kellekään muulle kuin omasta vanhurskaudestaan paljastetulle, katuvaiselle syntiselle (Math. 5: 3-6; Ps. 10: 14, 17; Luuk. 1: 53).

[31] Kirjantekijä ei suinkaan tässä kiellä sinua katselemasta omaa syntiviheliäisyyttäsi; sitä on hän myös ylempänä 17 §:ssä mieleesi teroittanut; hän selittää tämän tarkemmin seuraavissa sanoissa.

[32] Meidän kallis Lutherimme on Paavalin Roomalaisille kirjoittaman Epistolan kauniissa alkupuheessansa elävästi kuvannut sellaisia sieluja, kun hän muun muassa sanoo: "Ei se ole muuta kuin petosta, jota muutamat opettavat, että töillä pitää valmistautua armoon"; ja edespäin: "että he haparoitsevat uskoa ja hyviä töitä, eivätkä tiedä, mikä usko ja hyvät työt ovat; kuitenkin puhuvat he ja juttelevat monta sanaa uskosta ja hyvistä töistä".