Takaisin lähtiessä oli täysikuu jo noussut taivaalle ja kuvastui tyyneen lahteen. Kaikki istuivat ääneti, Aini ja Lauri soudellen, toiset vaan hiljaa katsellen luonnon kesäistä, ihanuutta, joka pian oli muuttuva syksyn kellertävään kauneuteen.
— En tiedä, mistä enemmän pidän, aavan meren suurenmoisesta luonnosta vai sisäjärvien viehättävästä kauneudesta, sanoi vihdoin Väinö. Kun sitte kerran pääsen etelämaiden luontoa ihailemaan, niin tokkohan kuitenkaan koskaan tulen löytämään niin ihania, niin suloisia ja rakkaita paikkoja kuin täällä omassa maassa on?
— Niin, onhan isänmaa aina oleva ihanin ja rakkain maa koko maailmassa ja kotiseutu rakkain paikka isänmaassa, vastasi Aini.
— Vaan sittekin mieleni palaa tuonne kauas suureen, avaraan maailmaan, sanoi Ester. Siellä saan nähdä kaikki mitä löytyy kaunista ja ihanata ja suurta, siellä saan ihailla sellaisia taideteoksia, etten koskaan täällä. Niin, isä on luvannut minulle, että kohta kun olen lopettanut kouluni pääsen muutamaksi vuodeksi ulkomaille maalaustaidetta harjoittamaan. Hänen olisi itse ennen nuoruudessaan tehnyt mieli lähteä sinne, vaan hänellä ei silloin ollut tilaisuutta sitä tehdä.
— Kummallista, kun minun ei ollenkaan tee mieli pois täältä omasta maastani, vakuutti Elsa. Enkä luule tulevani koskaan lähtemään ulkomaille, — ellei kuitenkin hääretkelle, lisäsi hän nauraen. Viihdyn täällä niin erinomaisen hyvin keskellä koivumetsiä ja sinijärviä ja olen päättänyt kerran rakentaa itselleni majan jonkun pienen järven rannalle, johon sitte kokoon ympärilleni joukon pieniä köyhiä lapsia. Tämä on minun tulevaisuuden tuumani.
— Aijon minäkin jäädä tänne omaan maahani ja oman majan aijon minäkin itselleni rakentaa, puhui Arvi. Ja valoa ja lämpöä täynnä tulee se majani olemaan, sen minä vakuutan. Enkä aijo siinä yksin asua, vaan kaksi tulee meitä siinä elämään. En ole ajatellut köyhiä lapsia, vaan kaiken hyvän ja jalon, kodin, kansan ja isänmaan hyväksi aijon minä elämäni työn uhrata.
— Koti, kansa ja isänmaa, — siinä ne, joille minäkin tahdon elämäni antaa, sanoi Aini totisesti. Vasta tänä kesänä on se minulle oikein selvinnyt, vaikk'en vielä tiedä millä tavalla sitä voin elämässäni toteuttaa.
— Lauletaan Maammelaulu, nyt kun tulemme rantaan, ehdoitti samassa Leeni. Sehän sopisi niin erinomaisen hyvin nyt, kun olemme näin juhlallisia. Kah, siinä seisoo pihalla kaikki leikkuuväki, lauletaan heille, sepä vasta kuuluisi joltakin heidän korvissaan! Ja samalla se olisi jäähyväislaulu meidän hauskalle kesälle täällä Tuomarilassa.
— Niin, ja tervehdyslaulu minun uudelle elämänuralleni Helsingissä, lisäsi Lauri.
Ja Maammelaulun kaikuessa laskivat he veneet rantaan.